Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Analyytikkoarvio:

Nokialta wlan-puhelin maaliskuuhun mennessä

Symbol Technologies kuuluu yrityksiin, jotka panostavat vahvasti yritysten wlan-sovelluksiin.

10.12.2003 12:33 Nokia tuo markkinoille langattomassa lähiverkossa toimivan puhelimensa lähikuukausien aikana, spekuloivat analyytikot tänään Lontoossa meneillään olevassa Public W-LAN ?tapahtumassa. Nokia on jo aikaisemmin kertonut kehittävänsä puhelinta, joka toimii sekä matkapuhelinverkossa että wlanissa.

- Uskon, että Nokialta tulee Voice over WLAN –puhelin joskus vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana, sanoi hollantilaisen JBTD-konsulttitalon Jan Buis Unstrung-verkkojulkaisun mukaan.

Nokia myöntää auliisti kehittävänsä myös wlan-verkkoja tukevia puhelimia.

- Meillä on suunnitelmia tälle alueelle, kommentoi Mika Kasslin, Nokian tutkimuskeskuksen johtaja. Hän ei suostunut kertomaan mitään tuotteista tai aikatauluista, mutta sanoi, ettei Nokia tekisi töitä alueella, jos sillä ei olisi tuotejulkistussuunnitelmia..

Nokia ei suinkaan ole ainoa yritys, jolla on suunnitelmia wlan-puhelimien suhteen. Motorola on luvannut oman wlan-puhelimensa markkinoille kesällä. Cisco Systems on jo esitellyt wlan-puhelimen ja NEC on luvannut julkistaa sellaisen. Myös monet wlan-yritykset aikovat esitellä puhetekniikkaa lähitulevaisuudessa. Suunnitelmistaan ovat kertoneet muun muassa Airespace Inc., SpectraLink Corp., Vocera Communications Inc. ja Netgear Inc.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän

26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.

.