Kaupunki-wlan levittäytyy Suomesta Eurooppaan
16.12.2003 17:33 Langattoman laajakaistaverkkoteknologian kehittäjä Radionet Oy aloittaa laajentumisen Eurooppaan uuden kumppaniohjelman avulla. Eurooppalaisia jälleenmyyjille ja järjestelmäintegraattoreille suunnattu kumppaniohjelma kohdistetaan ensi vaiheessa Iso-Britanniaan ja Benelux-maihin.
Radionet on on toimittanut langattomat laajakaistaverkot useisiin kaupunkeihin ja satamiin Suomessa sekä tuonut ensimmäisenä markkinoille useita alan innovaatioita, kuten saumattoman siirtymisen tukiasemien välillä, ensimmäisen eurostandardien mukaisen 5 GHz:n linkkiaseman ja verkkovierailun wlan-operaattorien välillä.
Suomi on mobiili suunnannäyttäjä
- Suomea ollaan totuttu pitämään mobiiliteknologian suunnannäyttäjänä, ja myös wlan-teknologiassa Suomi on muuta Eurooppaa edellä. Radionet on toimittanut langattoman laajakaistaverkon jo kahdeksaan kaupunkiin ja tavoitteenamme on hyödyntää Suomesta saamiamme kokemuksia laajentaessamme toimintaamme ja kumppaniverkostoamme muualle Eurooppaan, sanoo Radionetin toimitusjohtaja Robert Serén.
Radionet tavoittelee kumppaniohjelmaansa sekä järjestelmäintegraattoreita että jälleenmyyjiä. Jälleenmyyjille Radionet tarjoaa ProSite Link -tuoteperhettä ja PlanAir-antenneita.
- Euroopan markkinoille laajentumiseen tarvitsemme myös järjestelmäintegraattoreita, jotka voivat suunnitella, rakentaa ja toimittaa asiakkaille kokonaisia langattomia laajakaistaratkaisuja Radionetin teknologian avulla. Esimerkiksi Englannissa wlan-taajuudet vapautettiin kaupalliseen käyttöön vasta noin vuosi sitten ja uskomme, että langattomia laajakaistaverkkoja toimittaville integraattoreille löytyy sieltä runsaasti työsarkaa, Serén sanoo.
Koulutusta ja extranet-tukea
Kumppaniohjelmassa Radionet tarjoaa partnereilleen koulutus- ja sertifiointiohjelmia, oikeiden myydä ja huoltaa Radionetin tuotteita, liiketoimintakonsultointia, yhteisiä markkinointitoimenpiteitä, partnereille suunnatun ekstranetin sekä myynti-, markkinointi- ja tukimateriaaleja.
Radionet Oy on suomalainen langattoman teknologian yritys, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia laajakaistaisia operaattoritason tukiasemaverkkoja puhelin- ja verkko-operaattoreille, internet-palveluiden tarjoajille, energiayhtiöille ja järjestelmäintegraattoreille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän
26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












