Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoite sata miljoonaa tilaajaa

Intia houkuttelee operaattoreita

30.12.2003 06:52 Intiassa on vuoden 2005 lopussa sata miljoonaa matkapuhelintilaajaa, maan ylin televiranomainen uskoo. Kasvu perustuu uusiin operaattoreihin ja muun muassa energiayhtiöiden tuloon telemarkkinoille. Kasvu tulee kalliiksi, sillä alalla tarvitaan 12 miljardin dollarin investoinnit.

Intian televalvonnasta vastaavan TRAI:n (Telecom Regulatory Authority of India) puheenjohtaja Pradip Baijal sanoo Financial Timesissa, että Intia jatkaa kilpailun vapauttamista telealalla. Tästä hyötyvät uudet operaattorit, joiden ei tarvitse maksaa kalliita toimilupia. Vastineeksi Intia on huojentanut maassa jo toimivien mobiilioperaattoreiden lupamaksuja 212 miljoonalla dollarilla.

Intiassa on tällä hetkellä noin 27 miljoonaa kännykänomistajaa. Yksi suurimmista ulkomaisten yritysten omistamista operaattoreista on Bharti Tele-Ventures, josta SingTel hallitsee 16 prosentin osuutta. Hongkongilaisella Hutchisonilla on yhteisyritys intialaisen Essar Groupin kanssa.

Nämä kaksi operaattoria ovat investoineet yhdeksän vuoden aikana verkkoihin noin viisi miljardia dollaria.

Pradip Baijalille tämä ei riitä. Hän sanoo Financial Timesissa, että maa tarvitsee telealan ulkopuolisia yrityksiä eli niin sanottuja « isoja poikia » pumppaamaan alalle rahaa. Yksi tällainen on energiayhtiö Reliancen telealan tytär Reliance Infocomm. Monialayritys Tata on toinen Baijalin kelpuuttama intialainen suuryritys.

Intiassa toimivat teleoperaattorit ovat teheet viime vuosina yhteensä kahden miljardin dollarin tappiot. Rahaa on palanut kalliisiin lupamaksuihin, verkkoinvestointeihin ja ankaraan kilpailuun asiakkaista.

Baijal kuitenkin uskoo, että hallituksen toimilla operaattoreiden taseet korjautuvat plussan puolelle nopeasti.

- Tämä on valtava markkina. Viimeksi kuluneiden kahdeksan kuukauden kasvu on ollut yhtä nopeaa kuin aiempien kahdeksan vuoden aikana, Pradip Baijal sanoo.

Intian hallitus on ohjannut kasvua vääntämällä toimilupapolitiikkaa siihen suuntaan, jossa yksi toimilupa kattaa sekä kiinteät linjat että mobiiliyhteydet. Intian mobiilioperaattorit valittivat hallituksen esityksestä korkeimpaan oikeuteen. Yhtiöiden mukaan esimerkiksi öljy-yhtiö Reliance on hallituksen avulla päässyt alalle ilman lupamaksuja.

Intian televiestinnästä vastaava ministeri Arun Shourie onnistui hiljattain taivuttelemaan operaattorit luopumaan oikeustoimista. Shourie tarjosi operaattoreille kahden prosentin alennusta lupamaksuista. Intian hallitus menettää tällä tavoin 194 miljoonan dollarin tulot maaliskuuhun 2005 mennessä. Toisaalta hallitus hyötyy ainakin välillisesti operaattoreiden taseiden vahvistumisesta.

Joulun tienoilla ministeri Shari antoi tukensa myös operaattoreiden vaatimuksille sallia alalle yhä enemmän ulkomaisia suoria sijoituksia. Tähän saakka ulkomaiset yhtiöt eivät ole saaneet omistaa yli 49 prosenttia intialaisista telealan yhtiöistä.

Bharti Tele-Venturesin pääjohtaja Sunil Mittal sanoo, että ulkomaisten sijoittajien avulla Intia pääsee Kiinan vauhtiin tai jopa sen edelle.

- Kiinassa mobiiliasiakkaiden määrä kasvaa 3-4 miljoonalla henkilöllä kuukaudessa, Mittal sanoo FT:n mukaan.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Nokia avaa Ovi Storensa

26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.

.