Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nokia ja Samsung tiennäyttäjinä

Gartner romuttaa kännykkälukunsa

16.1.2004 08:10 Tutkimusyhtiö Gartner varautuu korottamaan ennustettaan matkapuhelinten maailmanmarkkinoista ja Euroopan myynnistä. Samsungin ja Nokian kaltaisten valmistajien uutiset lupaavat hyvää vuodelle 2004.

Monille laitevalmistajille jo viime vuosi oli reippaasti odotuksia parempi. Viime vuonna maailmassa myytiin Gartnerin laskuopin mukaan puoli miljardia matkapuhelinta. Tälle vuodelle yhtiön voimassa oleva ennuste on 511 miljoonaa kännykkää.

- Me tulemme nostamaan arviotamme tälle vuodelle, koska viime vuoden tulokset näyttävät niin hyviltä, Gartnerin analyytikko Carolina Milanesi sanoo ruotsalaiselle Dagens Industrille.

Ennusteiden nostamista tukevat maailman suurimpien laitevalmistajien kohentuneet odotukset. Esimerkiksi eteläkorealainen Samsung kertoi torstaina, että se uskoo markkinoiden kasvavan tänä vuonna seitsemän prosenttia 510 miljoonaan matkapuhelimeen.

Markkinajohtaja Nokia piti marraskuun lopussa voimassa oman arvionsa siitä, että viime vuonna myytiin 460 miljoonaa yksikköä. Vuodelle 2004 Nokia on kuitenkin povannut kymmenen prosentin kasvua, mikä merkitsee 506 miljoonan matkapuhelimen myyntiä.

Tämän arvion jälkeen Nokia on kertonut vuoden päätösneljänneksen odotettua paremmasta myynnistä.

Carolina Milanesin mukaan myynti sujuu myös Euroopassa paremmin kuin yhtiö ennusti. Niinpä tälle vuodelle ennustettu 103 miljoonan laitteen myynti joutaa jo tässä vaiheessa vuotta romukoppaan.

Milanesi sanoo, että Gartner tulee ilman korottamaan myös Euroopan myyntiennustettaan tälle vuodelle, kun luvut julkistetaan helmikuun lopussa.

Laitevalmistajien kassat eivät välttämättä paisu samaan tahtiin markkinoiden kasvun kanssa. Matkapuhelinten laskevat hinnat pitävät marginaaalit paineen alaisina.

- Kaikki riippuu lopulta tuotevalikoimasta. Kehittyvillä markkinoilla kasvu on nopeinta, mutta näillä alueilla matkapuhelinten hinnatkin ovat alhaisimmat, Milanesi sanoo.

Nokian viime viikolla antamassa positiivisessa tulosvaroituksessa oli hyvää muun muassa se, että yhtiö näkee kännyköiden keskihintojen olevan nousemaan päin.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Ei kai tämä oikeasti ole Ovi Store?

26.05.2009 Nokian kauan odotettu sovelluskauppa osoittautui pettymykseksi käyttäjien keskuudessa. Nokia Ovi toimii hitaasti ja kärsii penikkataudeista.

.