TeliaSonera silmäilee ostettavaa
23.2.2004 08:21 Teleyhtiöiden kohentuneet näkymät lisäävät vettä myllyyn fuusiohuhuissa, kun alan johtajat kokoontuvat tällä viikolla Cannesiin. Yhtenä aktiivisena, joskin pienehkönä pelurina pidetään TeliaSoneraa.
TeliaSoneran tuloksen julkistamisen yhteydessä toimitusjohtaja Anders Igel sanoi, että yhtiö alkaa Soneran sulattelun jälkeen jälleen olla valmis suuriin hankintoihin.
Helmikuun 11. päivänä pidetyssä tuloksenjulkistamistilaisuudessa Igel kuitenkin lisäsi, ettei hänellä juuri nyt ole työn alla uusia yrityskauppoja.
Igel on aiemmissa puheissaan viitannut Tanskaan, jossa Orangen sikäläisen tytäryhtiön tiedetään kiinnostavan ruotsalais-suomalaista operaattoria.
Tanskassa saattaa tulla muutakin myytävää. Yhdysvaltain AT&T Wireless-kauppoihin paljon rahaa käyttävä Cingularin toinen omistaja, amerikkalainen SBC Communications saattaa hakea uutta omistajaa tanskalaiselle osakkuusyhtiölleen TDC A/S:lle.
Turkcell, Megafon tai joku muu
TeliaSoneran Anders Igel on myös sanonut, että häntä kiinnostaa lisätä yhtiön omistusta turkkilaisessa osakkuusyhtiössä Turkcellissä.
TeliaSonera omistaa Turkcellistä 37 prosenttia. Viime viikolla Turkcellin johtama konsortio voitti tarjouskilpailun Iranin gsm-verkon rakentamisesta. Iranin urakassa on mukana myös ruotsalainen laitetoimittaja Ericsson.
Edelleen Igelin on tehtävä päätöksiä Venäjällä, jossa TeliaSonera omistaa 44 prosenttia sikäläisestä Megafonista.
Näiden lisäksi Igel on sanonut, että TeliaSonera voi olla kiinnostunut myös laajentumisesta nykyisten osakkuusyhtiöidensä ulkopuolle.
- Pitkällä tähtäyksellä haluamme olla mukana alan keskittymiskehityksessä Euroopassa, Igel sanoo Bloombergin mukaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän
26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











