Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
43 miljardin yritysmarkkinat 2007

Euroopan yrityslaajakaista kasvaa nopeasti

Euroopan union toimet kasvattavat myös yritysten laajakaistamarkkinoita.

26.2.2004 08:57 Euroopan unionin laajakaistayhteyksiä suosiva politiikka kantaa hedelmää yrityssektorilla, ennustaa markkinatutkimusyritys Datamonitor. Tuoreen ennusteen mukaan eurooppalaisten yritysten laajakaistamarkkinat kasvavat 25,8 miljardista eurosta 14 prosentin vuosivauhdilla 43,3 miljardiin euroon vuoteen 2007 mennessä.

Euroopan valtioilla on paljon tekemistä tämän kasvun kanssa muutenkin kuin lainsäädännöllisesti. Datamonitorin mukaan yrityslaajakaistamarkkinoista julkisella sektorilla on jo neljänneksen osuus kun finanssiyritysten osuus on 27 prosenttia ja valmistavan teollisuuden 19 prosenttia.

Eurooppalaiset e-government-hankkeet terveydenhuollossa, koulutuksessa ja julkisissa palveluissa tehostavat toimintoja, niiden jakelua ja saatavuutta. Datamonitorin mukaan laajakaistayhteydet ovat auttaneet kaiken kokoisia yrityksiä kasvamaan tuottavuuden kasvun kautta.

Euroopan suurimmat markkinat, Saksa, Iso-Britannia ja Ranska kasvattavat laajakaistasijoituksiaan eniten.

Sdsl-yhteydet pk-yrityksille

Suuret yritykset turvautuvat edelleen etupäässä kiinteisiin vuokrayhteyksiin tietoliikenteensä järjestelyissä, mutta pk-yritysten tie laajakaistaisiin yhteyksiin käy sdsl:n eli symmetristen digitaalisten tilaajajohtojen kautta, Datamonitor ennustaa. Symmetrinen viittaa siihen, että liikenne kulkee samalla nopeudella molempiin suuntiin. Yleistymisen edellytys on kuitenkin hintojen laskeminen nykyistä alemmalle tasolle, tutkimusyritys sanoo.

Laajakaistayhteydet eivät ole enää pelkkiä putkia internetiin, vaan niiden varaan rakennetaan yhä enemmän ydinpalveluja. Kehitystä vauhdittaa palvelutason nostaminen ja turvallisuuden takaaminen vpn-yhteyksien avulla.

Datamonitor näkee tulevaisuudessa valtion edellyttävän yrityksiltä yhä useimmin laajakaistayhteyksiä. E-government-konseptin puitteissa ajetaan mahdollisesti myös lainsäädännöllisesti oikeutta etätyön tekemiseen ja jossain maissa on puhuttu myös laajakaistayhteyden takaamisesta jokaiseen yritykseen ja kotitalouteen.

Teleoperaattoreille laajakaistan leviäminen on sekä uhka että tilaisuus. Ne menettävät tuloja kiinteiden yhteyksien vuokrista, mutta samalla ne ovat kilpailijoitaan paremmassa asemassa tarjoamaan dsl-yhteyteen liittyviä turva- ja muita lisäpalveluita.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Euroopan kauppiaille messutaan suomalaista lämpötilavalvontaa

11.02.2009 Salolainen rfid-käsipäätevalmistaja Nordic ID esittelee Saksassa parhaillaan pidettävillä kaupan alan EuroCIS-messuilla kaksi uutta tuotetta, joiden luvataan vievän manuaalisen lämpötilan rekisteröinnin historiaan.

.