Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Gps ja syke säätävät suoritus

Salpausselän hiihtäjät nauhoitetaan

5.3.2004 12:31 Suomen hiihtomaajoukkueella on Salpausselän kisoissa apunaan uutta suomalaista urheiluteknologiaa, kun hiihtäjän käsivarteen kiinnitetään kännykän kokoinen laite, jolla on sellainen nimihirviö kuin FRWD Urheilusuorituksen Tallennin.

Laite mittaa ja nauhoittaa urheilijan sykkeen ja tallentaa sen yhdessä paikka- ja korkeustietojen kanssa. Tietoa analysoimalla voidaan kilpailutaktiikka ja hiihtäjän suoritus optimoida kohdalleen.

Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Reijo Jylhä sanoo tuotteen olevan hyödyllinen esimerkiksi kilpailutaktiikan laadinnassa.

– Kilpailureitti voidaan nyt tallentaa ja analysoida tarkasti etukäteen, vaikka kisaa edeltävänä iltana. Ladun läpikäyminen ennakkoon nousuineen ja laskuineen auttaa löytämään kilpailusuorituksen kannalta kriittiset kohdat sekä laatimaan hiihtäjäkohtaisen vauhdinjaon ja suunnitelman kisan läpiviemiseksi, kuvailee Jylhä.

- Kilpailun jälkeen suorituksia tietysti analysoidaan ja otetaan niistä opiksi. Vertaillaan esimerkiksi miten vauhti on muuttunut kilpailun kuluessa eri kierroksilla tai katsotaan miten suoritukset ovat vaihdelleet eri hiihtäjien välillä, kertoo suoritusnauhuria käyttävä hiihtäjä Olli Ohtonen.

FRWD Urheilusuorituksen Tallentimeen on ensimmäistä kertaa samaan tuotteeseen kyetty yhdistämään kolme urheilusuorituksen analysoinnin kannalta keskeistä ominaisuutta: Gps-paikannukseen perustuva reitin, nopeuden ja kuljetun matkan mittaus, ilmanpaineeseen perustuva tarkka korkeuden mittaus sekä sykkeen mittaus

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.