Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
20 miljoonan taalan tulot

Motorola maksaa Ed Zanderille huippupalkan

15.3.2004 06:48 Amerikkalainen matkapuhelinvalmistaja Motorola maksaa uudelle pääjohtajalleen Ed Zanderille 20 miljoonaa dollaria ensimmäisen vuoden työstä.

Tammikuun alussa Motorolan pääjohtajana aloittanut Ed Zander hankkii kaikkiaan 20 miljoonaa dollaria normaalin palkan ja osakeohjelmansa kanssa, yhtiö kertoi perjantaina Yhdysvaltain pörssivalvontaviranomaisille jättämässään selvityksessä.

Financial Timesin mukaan entinen Sun Microsystemsin kakkosmies Ed Zander nousee kertaheitolla teleyhtiöiden parhaiten palkattujen johtajien aateliin. Zander saa muun muassa käyttöönsä yhtiön suihkukoneen ehdoilla, joihin kuuluu «vähintään 100 lentotuntia vuodessa yksityiskäyttöön.»

Zanderilla on Motorolan kanssa viisi vuotta kestävä työsopimus.

Motorola maksaa myös kahden seuraavan vuoden aikana yhteensä 2,23 miljoonan dollarin konsulttipalkkiot entiselle pääjohtajalleen Chris Galvinille.

Galvin joutui eroamaan viime vuoden lopulla hänen ja yhtiön hallituksen välisten strategiaerimielisyyksien takia.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.