Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensin päämarkkinoille

Korealainen puhelinvalmistaja tulee Eurooppaan

INNO 90 on korealaisen Innostreamin päänavausmalli Euroopassa.

16.3.2004 10:58 Vuonna 2000 perustettu eteläkorealainen gsm- ja cdma-matkapuhelimia valmistava Innostream Inc. tulee Euroopan markkinoille suosituimmalla mallillaan, INNO 90 -gprs-kamerapuhelimella. Vuoden puoliväliin mennessä markkinoille on tarkoitus saada kaikkiaan kuusi kamerapuhelinmallia.

Innostream perustelee INNO 90 -mallin valintaa sen menestyksellä Kiinan ja Taiwanin markkinoilla. Yhtiö käynnisti Aasian valloituksensa viime vuonna nimenomaan samalla mallilla.

Tällä hetkellä Innostream on levittäytynyt Kiinan ja Taiwanin lisäksi Hong Kongiin, Thaimaahan ja Malesiaan.

Euroopan valloitus käynnistyy

Euroopassa yhtiö käynnistää kevään aikana Isossa-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Venäjällä. Vuoden loppuun mennessä yhtiö pyrkii saamaan jakelukanavan 10 Euroopan maahan.

Innostreamin tavoitteena on saada uusille Euroopan markkinoille kuusi uutta kamerapuhelinmallia tämän vuoden puoliväliin mennessä.

INNO 90 on tyypillinen aasialainen simpukkamalli samoin kuin yhtiön helmikuussa 3GSM Worldissä Cannesissa esittelemät INNO 75- ja INNO 50 -mallit.

Paremmissa malleissa on muun muassa mpeg4- ja mp3-valmiudet sekä megapikselin sisäänrakennettu kamera.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.