Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nokia harkitsee tilannetta

WAPI pitää uuden Communicatorin pois Kiinasta

Communicator 9500 ei tue WAPI-salausta eikä siten pääse Kiinaan.

19.3.2004 14:30 Kiinan viime joulukuinen päätös kieltää wlan-laitteet, jotka eivät tue kiinalaista WAPI-salausstandardia, estää myös uuden Nokia 9500 Communicatorin viennin Kiinaan. Aikaisemmin Intel on ilmoittanut joutuvansa lopettamaan Centrino-piirisarjojen viennin Kiinan WAPI-määräyksen vuoksi.

Nokian wlan-puhelimessa, uudessa Communicatorissa, on muutenkin monipuoliset tietoliikenneominaisuudet. Se tukee wlanin lisäksi gsm:n perheen grps:ää ja edgeä, Bluetoothia ja infrapunaa.

- Kiinalainen määräys tuli vasta joulukuussa ja siihen aikaan tuotteemme oli jo saanut hahmonsa. Meille on hyvin vaikeaa pystyä muutoksiin kesäkuun 1. päivän takarajaan mennessä, sanoo Nokian edustaja News.comin mukaan. Hänen mukaansa Nokia harkitsee tilannetta.

Nokiassa tilanne on kiusallinen lähinnä uudelle Enterprise Solutions yksikölle, jonka syömähammas uusi laite on.

WAPI-lyhenne tulee salausmenetelmän englanninkielisestä nimestä Wired Authentication and Privacy Infrastructure.

Sen lisäksi, että se on kehitetty Kiinassa, ulkopuoliset katsovan, että kiinalaiset yritykset kontrolloivat sitä. Salausstandardin vaatimusta pidetään yleisesti teknisenä menetelmänä, jolla pyritään suojelemaan kiinalaista teollisuutta.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.