Mobiilidata huipussaan Filippiineillä
Matkapuhelinoperaattori Globe saa yli kolmanneksen liikevaihdostaan datapalveluista, ennen kaikkea tekstiviesteistä.
1.4.2004 17:26 Filippiiniläiset matkapuhelinoperaattorit Smart ja Globe johtavat ylivoimaisesti vertailua datan liikevaihto-osuudesta. Tekstiviestien suurimmat toimittajat saavat liikevaihdostaan jopa 35 prosenttia datapalveluista kun kolmanneksi sijoittuvan NTT DoCoMon dataprosentti on vain 25.
Mielenkiintoinen kehityskulku on se, että filippiiniläisoperaattorit ovat siirtäneet ponnistuksiaan äänipalvelujen kehittämiseen nostaakseen keskimääräistä kuukausilaskutusta, arpua, ja tämä on viemässä alas datan osuutta vuoden 2002 loka-joulukuun 37-38 prosentin huipusta.
Mobiilialalle erikoistuneen markkinatutkimuslaitos EMC:n World Cellular Data Metrics –raportin mukaan Smartin ja Globen yhteenlaskettu sms-viestien määrä oli 13 miljardia viime vuoden loka-joulukuussa. Se tarkoittaa 1600 tekstiviestiä sekunnissa eli noin 208 viestiä jokaista tilaajaa kohti kuukaudessa.
Suomalaiset eivät pääse listoille
Euroopassakin tekstiviestien suosion kasvu näyttää olevan hidastumassa. EMC:n mukaan vuoden 2003 viimeisellä neljänneksellä viestejä lähetettiin 18 prosenttia enemmän kuin vuoden 2002 vastaavana aikana. Mutta vuoden 2002 loka-joulukuun Smp-viestien määrä oli 35 prosenttia vuoden 2001 loka-joulukuuta suurempi.
Suomalaiset matkapuhelinoperaattorit ovat jääneet jälkeen mobiilidatan kehityksessä ja markkinoinnissa. EMC:n lukujen mukaan yhtään suomalaista operaattoria ei mahdu niiden operaattorien joukkoon, jotka saavat suhteellisesti suurimman osuuden liikevaihdostaan datapalveluista.
Smartin, Globen ja DoCoMon jälkeen suurin dataosuus liikevaihdosta on japanilaisilla KDDI:lla ja Vodafonella. Sitten seuraavat Irlannin Vodafone, ja Englannin ja Irlannin mmo2 ja Tshekin T-Mobile. Nämä kaikki pääsevät yli 20 prosentin dataosuuteen.
Data tuo 17-20 prosenttia liikevaihdosta myös seuraaville operaattoreille: Saksan mmo2, Vodafone ja T-Mobile, Norjan Netcom ja Telenor ja Singaporen SingTel.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä
26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











