Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Dagens Industri:

Nokialla vaatimattomat odotukset

14.4.2004 07:15 Nokian äskettäinen ja yllättävä tulosvaroitus on madaltanut ruotsalaisten analyytikoiden odotuksia yhtiön tuloksesta. Nokia kertoo ensimmäisen neljänneksen tuloksestaan 16. huhtikuuta.

Dagens Industrin mukaan analyytikot ovat nyt kaikkein kiinnostuneimpia siitä, mitä yhtiö sanoo toisen neljänneksen näkymistään. Merkkien ei odoteta olevan parempia myöskään huhti-kesäkuulle.

Eräs uutistoimisto Direktin haastattelema analyytikko arvioi, että Nokialta kuluu useita kuukausia siihen, kunnes yhtiö pystyy jälleen kohentamaan mainettaan sijoittajien silmissä.

SME Direktin arvio Nokian ensineljänneksen tuloksesta on 0,17 euroa osaketta kohti. Vuosi sitten osakekohtainen tulos oli 0,20 euroa.

Analyytikoiden odotukset yhtiön myynnistä ovat samassa linjassa Nokian omien arvioiden kanssa. Odotukset on asetettu noin 6,6 miljardin euron myyntiin.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.