Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Internetin voimalle tunnusta

Berners-Lee pokkaa Millenium-miljoonan

Tim Berners-Lee on ensimmäisen Millenium Technology -palkinnon voittaja.

15.4.2004 10:19 Suomen teknologiapalkintosäätiön hallitus on myöntänyt ensimmäisen Millennium Technology ?palkinnon webin kehittäjälle Tim Berners-Leelle. Miljoonan euron palkinnon luovuttaa presidentti Tarja Halonen kesäkuussa.

Berners-Lee kehitti internetin räjähdysmäiseen kasvuun johtaneen http-protokollan ja html-selaimen työskennellessään Euroopan hiukkasfysiikan laboratoriossa CERN:issä 1989. Nykyään hän toimii johtajana World Wide Web Consortiumissa eli W3C:ssä, joka standardoi internetin tekniikkaa.

- Web on merkittävästi edistänyt monien ihmisten mahdollisuuksia hankkia elämälleen keskeistä informaatiota, perusteli palkintokomitean puheenjohtaja Pekka Tarjanne päätöstä.

- Web rohkaisee uudentyppisiä sosiaalisia verkostoja, tukee läpinäkyvyyttä ja demokratiaa ja avaa uusia menetelmiä tiedon hallintaa ja liiketoiminnan kehittämiseen, Tarjanne sanoi.

Berners-Lee aateloitiin vuoden 2003 lopussa. Silloin sir Tim sanoi ottavansa Englannin kuningattaren myöntämän kunnianosoituksen merkkinä siitä, että tietotekniikan asema maailmassa on tullut yhä tärkeämmäksi eikä sitä pidetä enää ohimenevänä ilmiönä.

- Näin huomattava tunnustus webille nostaa myös esille sen vastuun, jonka sen kehittäjät ja käyttäjät jakavat, Berners-Lee sanoi aateloinnin yhteydessä. Hänen mukaansa tietotekniikka muuttaa maailmaa eivätkä sen harrastajat voi kytkeä itseään irti sen teknisistä ja yhteiskunnallisista vaikutuksista.

- Me jaamme vastuun siitä, että tietotekniikka toimii yhteishyväksi ja ottaa huomioon palvelemansa väestön monimuotoisuuden, Berners-Lee sanoi.

The Millennium Technology Prize on tarkoitettu nostamaan suomalaisen tieteen kansainvälistä tunnettuutta ja asemaa. Palkinto on määritelty annettavaksi huomattavasta teknologisesta tutkimustuloksesta tai innovaatiosta joiltakin seuraavista teknologia-alueista: energia ja ympäristö, informaatio ja tietoliikenne, uudet materiaalit ja prosessit tai terveydenhuolto ja biotieteet.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.