Motorola hakee kymmenystä joulumyynnistä
Motorolan MPx200 perustuu Microsoftin käyttöjärjestelmään.
19.4.2004 11:44 Motorolan vahvistaa Suomen toimintojaan uudella tukkurisopimuksella. Suomen ja Baltian alueen suurin it-tukkuri GNT on solminut Motorola Finlandin kanssa sopimuksen matkapuhelinten myynnistä, markkinoinnista ja jakelusta jälleenmyyjille Suomessa.
Yhteistyö GNT kanssa kasvattaa huomattavasti Motorolan puhelinten tartuntapintaa ja näkyvyyttä Suomen markkinoilla. Tähän saakka Motorolan puhelima ovat tuoneet maahan TeliaSoneran tukku ja yksityinen MS-tukku, joka tuo myös Sony-Ericssonin ja Siemensin puhelimia.
Motorola Finland pyrkii käyttämään hyväkseen Nokian heikkoa hetkeä mahdollisimman tehokkaasti.
- Nyt jos koskaan pitää takoa, sanoo avainasiakasjohtaja Mikael Carlson Motorola Finlandista viitaten Nokian puutteelliseen tarjontapalettiin.
Hänen mukaansa Motorola tuo alkukesästä Suomen markkinoille puhelimia, joissa on mp3-soittoäänet, 65 000 värin näytöt, 2-4 gprs ja wap 2.0 –tuki. Puhelimet maksavat kuluttajille 150 euroa. 200 euron puhelimiin tulee vielä lisäksi vga-kamera.
Carlson myöntää Motorolan markkinaosuuden tällä hetkellä vähäiseksi, mutta uskoo, että uudessa tilanteessa yhtiö pystyy nostamaan tämän vuoden joulukuun markkinaosuuden jo 10 prosenttiin.
Mobile Windowsilla yrityksiin
Motorola tekee myös Microsoftin Smartphone-käyttöjärjestelmään perustuvia matkapuhelimia. Carlsonin mukaan ne on helppo liittää osaksi yritysten tietojärjestelmiä ja sen takia hän odottaa yrityskauppojen käynnistyvän ripeästi. Ensimmäiset Microsoft-puhelimet on jo toimitettu yrityksille.
- GNT:n ja Motorolan yhteistyön ansiosta yritykset voivat nyt saada sekä tietotekniikan että siihen liitettävät matkapuhelinjärjestelmät yhdestä paikasta. Odotamme GNT:n asiantuntemuksen ja erittäin tehokkaan jakelukoneiston auttavan meitä lisäämään myyntiämme Suomessa, Carlson sanoo.
- Motorolan matkapuhelimet ovat hyvä lisäys matkapuhelinvalikoimaamme. GNT edustaa nyt Suomessa kolmea neljästä maailman johtavasta matkapuhelinvalmistajasta, kertoo tuotemarkkinointijohtaja Mika Nurminen GNT:stä.
Motorola on maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja. Yhtiön puhelimia myytiin viime vuonna yli 75 miljoonaa kappaletta. Suurilla ja nopeasti laajenevilla Kiinan ja Venäjän markkinoilla se sanoo ohittaneensa Nokian myytyjen puhelinten määrässä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Nokia avaa Ovi Storensa
26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











