Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uhkaava wlanin tuontikielto peruttiin

Kiina luopuu WAPI-vaatimuksesta

23.4.2004 08:53 Kiinan on luopunut vaatimuksesta, että maan kaikkien langattomien lähiverkkojen on tuettava wapi-salausmenetelmää. Samalla se on perunut tuontikiellon, joka uhkasi kesäkuun alusta ?wapittomia? wlan-laitteita.

Wapi-määräyksestä luopumisesta ilmoitettiin Yhdysvalloissa käytettyjen kauppaneuvottelun yhteydessä. Yhdysvaltain hallitus uhkasi viedä wapi-salausvaatimuksen Maailman kauppajärjestön WTO:n käsittelyyn, koska se katsoi vaatimuksen syrjivän amerikkalaisten teollisuutta. Asiasta raportoi RCR Wireless News –verkkopalvelu.

Lyhenne wapi tulee sanoista wlan authentication and privacy infrastructure.

Presidentti Bushin hallitukseen kohdistuu kovia paineita Kiina kaupan suhteen vaalien lähestyessä. Hallitusta vaaditaan tekemään jotain myös Kiinan valuutan suhteen, sillä se kytketty kiinteästi Yhdysvaltain dollariin. Dollarin halpeneminen on laskenut myös Kiinan juanin arvoa ja parantanut kiinalaistuotteiden kilpailukykyä. Myös työpaikkojen katoaminen Yhdysvalloista Kiinaan kismittää amerikkalaisia.

- Kiinalaisten päätös kehittää wapi-standardia kansainvälisen standardointiprosessin puitteissa hyödyttää sekä Kiinan että maailman teollisuutta, sanoi Rhett Dawson, Information Technology Industry Councilin presidentti.

Myös 3g:ssä avoin politiikka

Kiinan 3g-verkkoihin ajamaa td-scdma-standardia on myös pidetty yrityksenä suojella Kiinan teleteollisuutta.

Yhdysvaltain kauppaedustuston tiedotteen mukaan Kiina on luvannut kunnioittaa neutraliteettia 3g-teknologian suhteen. Sen mukaan Kiina antaa teleoperaattoreidensa tehdä omat teknologiavalintansa eikä osallistu rojaltimaksuista käytäviin neuvotteluihin.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Nokia avaa Ovi Storensa

26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.

.