Hutchison haali 1,7 miljoonaa 3g-tilaajaa
21.5.2004 07:43 Hutchison Whampoa näyttää viimein pääsevän vauhtiin raskaasti tappiollisessa 3g-bisneksessään. Yhtiö ilmoitti tilaajamäärien tanakasta kasvusta parin viime kuukauden aikana. Hutchisonilla on nyt 1,73 miljoonaa 3g-asiakasta eri maissa.
Analyytikot huomauttavat, että Aasian rikkain mies, kiinalainen Li Ka-shing joutuu yhä tukemaan hallitsemaansa Hutchison Whampoaa raskaan sarjan avustuksilla.
Hutchisonin tilannetta on omiaan kiristämään se, että kilpailevat maailmanlaajuiset mobiilioperaattorit Vodafone ja Orange rullaavat ulos koko ajan omia 3g-palvelujaan Hutchisonin suurimmilla markkinoilla.
Torstaina Hutchison ilmoitti, että sen kolmannen sukupolven matkapuheluasiakkaiden määrä kasvoi maaliskuun puolivälin 1,04 miljoonasta tilaajasta 1,73 miljoonaan tilaajaan.
Suurin osa kasvusta tuli Britanniasta ja Italiasta, mutta myös Hongkong kasvatti tilaajakuntaansa 84 000 asiakkaalla.
Hutchisonin 3g-asiakkaiden arpu (average revenue per user) oli Britanniassa 44 puntaa eli 78 Yhdysvaltain dollaria ja Italiassa 51 dollaria.
Viimeksi kuluneiden yhdeksän viikon aikana Hutchison on kasvattanut asiakasmääräänsä 77 000 uudella tilaajalla viikossa. Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana määrä kasvoi vain 37 800 asiakkaalla viikossa.
- Tällä vauhdilla Hutchisonilla on vuoden lopussa 4,1 miljoonaa 3g-asiakasta eli selvästi enemmän kuin ennustamamme 3,5 miljoonaa, ING-pankin analyytikko Cusson Leung sanoo Financial Timesille.
3g-asiakasmäärien hitaaseen kasvuun tuskastunut Hutchison on lopettanut omien ennusteidensa julkistamisen.
Kriittinen vuosi 2004, datasiirto kultamuna
- Tilaajamäärät ovat silti eri asia kuin kannattavuus, Leung huomauttaa.
- Britanniassa Hutchison käyttää keskimäärin 220 puntaa jokaisen uuden asiakkaan houkuttelemiseen. Tilanne vaikeutuu, kun muut operaattorit saavat omat palvelunsa toimintakuntoon.
Leungin arvion mukaan datasiirto on 3g-palvelujen kultamuna, ja tappiollisen Hutchisonin kannattaisi keskittyä näihin palveluihin.
Viime vuonna Hutchison teki 3g-palveluillaan 18,3 miljardin Hongkongin dollarin eli 2,3 miljardin USA:n dollarin tappiot. Tänä vuonna tappioiden uskotaan nousevan huippulukuihinsa, kunnes ne vuodesta 2005 lähtien alkavat pikku hiljaa supistua.
Satamat ja öljy Hutchisonin selkäranka
Li Ka-shing on aiemmin sanonut, että Hutchison Whampoan vahva rahoitusasema kestää Hutchison Mobilen kasautuvat tappiot. Emoyhtiön kassassa on 18 miljardin dollarin pehmuste pahojen päivien varalta. Suurimmat tulonsa Li saa muiden muassa satamatoiminnoista.
Tästä huolimatta Li on alkanut myydä sivubisneksiään rahan keräämiseksi 3g-tappioita varten.
Li sanoi torstaina, ettei yhtiön omistama kanadalainen öljy-yhtiö Husky Oil ole myytävien yritysten listalla. Husky on tuonut yli 11 prosentin osuuden koko Hutchison Whampoan liikevaihdosta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin
26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












