Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Luvassa rankkoja korotuksia

Ruotsin 3 veivaa 3g-tariffeja

28.5.2004 08:24 Ilmainen tulee tiistaina kalliimmaksi Ruotsissa, kun teleoperaattori 3 Sweden esittelee uudet kolmanen sukupolven matkapuhelutariffinsa. Eräät yrityspalvelut voivat kallistua jopa 75 prosentia.

Hongkongilaiseen Hutchison Telecomiin kuuluva yhtiö on markkinoinut näyttävästi palvelujaan, joissa uudet 3g-yksityisasiakkaat ovat saaneet soitella toisilleen ilmaiseksi.

Tarjous on vedonnut varsinkin nuoriin, ja 3:n tilaajakunta on huhti-toukokuun aikana paisunut 2 000-3 000 tilaajan päivävauhdilla.

Jostakin yhtiön on tulonsa revittävä, ja niinpä 3 on ilmoittanut kertovansa uusista tariffeistaan ensi tiistaina.

Ruotsalainen Idg.se -saitti kertoi torstaina, että Kolmonen suunnittelee tiettyjen kuukausimaksujen korottamista jopa 75 prosentilla.

Yhtiön tiedottaja Elisabeth Lennheden torjuu Igd.se:n tiedot pontevasti.

- Ei pidä paikkaansa. Tiistaina kerromme lisää, mutta se mitä Idg.se kirjoittaa, ei ole oikein, Lennheden sanoo Dagens Indusrille.

Lennheden ei kuitenkaan kiistä hinnankorotuksia. Hänen mukaansa muutoksia tariffeihin tehdään koko ajan.

Kolmosen maaliskuussa julkistamat ilmaispuhelut ovat saaneet Ruotsin muut operaattorit hermostumaan. Viimeksi ilmaispalveluiden järkevyyttä ihmetteli TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel torstaina.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Nokia avaa Ovi Storensa

26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.

.