Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mobiilivihdeteollisuudelta erikoistunnustus

Mobiiliala palkitsi Vesku Paanasen Lontoossa

- Hienoa voittaa MEF:n palkinto, Vesku Paananen sanoo.

7.6.2004 09:49 Mobiiliviihdeteollisuuden yhteistyöfoorumi MEF palkitsi perjantaina suomalaisen Vesa-Matti ?Vesku? Paanasen ensimmäisellä henkilökohtaisella erikoistunnuksella. MEF Special Recognition Award annettiin erityisesti Paanasen ansioista soittoäänien muuttamisesta teknologiasta kaupalliseksi menestykseksi.

Mobile Entertainment Forum, MEF, toimii globaalisti ja pyrkii edistämään kaikkien mobiiliviihdeteollisuudessa toimivien etuja ja kehittämään alan kaupallista menestystä. Se luovutti palkinnon Paanaselle Lontoossa pidetyn alan tapahtuman yhteydessä.

Paananen on hyvin tunnettu mobiilialalla Suomen ulkopuolellakin innovatiivisena ja energisenä henkilönä, joka näkyy sekä työ- että harrastuselämässä. Hän oli muun muassa suomalaisen mobiilikehittäjien yhteisön MobileMondayn ensimmäinen vetäjä ja osallistuu edelleenkin aktiivisesti sen tapahtumiin.

Soittoäänimarkkinoiden vuosivolyymi on Juniper Researchin mukaan tänä vuonna 4,5 miljardia dollaria. Paanasta pidetään tämän bisnessektorin käynnistäjänä, sillä hän suostutteli Radiolinjan aloittamaa kaupallisen soittoäänipalvelun. Paananen kehitti maailman ensimmäisen soittoäänien sävellys- ja lataamispalvelun Harmoniumin, jonka avulla Nokian puhelimien soittoääniominaisuus laajennettiin liiketoiminnaksi.

Myöhemmin Paananen oli mukana perustamassa mobiilimarkkinointipalveluja kehittävää Add2Phone-yritystä. Hän on yrityksen teknologiajohtaja.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Nokia avaa Ovi Storensa

26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.

.