Viranomaiset sallimassa kännyköiden ja liittymien kytkykaupan
10.6.2004 09:55 Viranomaiset ovat ryhtyneet selvittämään, pitäisikö kännyköiden ja liittymien kytkykauppa sallia myös Suomessa kuten useimmissa muissa maissa. Monien operaattoreiden kaavailemat omat brändipuhelimet saattavat osittain vaatia kytkykaupan sallimista.
- Jos kytkykaupan salliminen on koko viestintämarkkinoiden ja kuluttajan kannalta hyvä asia, niin sen kielto voidaan purkaa. Pykälät eivät ole pyhiä, arvioi ylijohtaja Harri Pursiainen liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Ministeriöllä itsellään ei hänen mukaansa ole ennakkoon kantaa asiaan, vaan asiaa selvitetään parhaillaan operaattoreille, laitevalmistajille, kaupoille ja kuluttajaviranomaisille lähetettävällä kyselyllä.
Kysely liittyy viime vuoden heinäkuussa voimaan tulleen viestintämarkkinalain tarkistamiseen mahdollisten muutostarpeiden varalta.
Suurin hyöty kytkykaupan sallimisesta koituisi matkapuhelinoperaattoreille. Kuluttajille kytkykauppa sen sijaan voisi tietää puheluiden hintojen nousua, vaikka puhelimista voisikin tulla ilmaisia.
Operaattorit eivät vaadi mutta eivät vastustakaan
Matkapuhelinten ja liittymien kytkykauppa tarkoittaa sitä, että tehdessään liittymäsopimuksen operaattorin kanssa kuluttaja saa kaupan päälle kännykän kokonaan tai lähes ilmaiseksi. Ehtona on yleensä, että asiakas sitoutuu operaattorin asiakkaaksi yhdeksi kahdeksi vuodeksi.
Kaikki suurimmat operaattorit näkevät kytkykaupan sallimisessa sekä hyviä että huonoja puolia ja sanovat suhtautuvansa mahdolliseen kytkykaupan sallimiseen neutraalisti.
Ne eivät vaadi sitä, mutta eivät panisi hanttiin, jos se sallitaan. Näin arvioidaan niin TeliaSonerassa, Elisassa, Saunalahdessa kuin DNA:ssakin.
- Me emme työnnä tätä asiaa eteenpäin, mutta seuraamme toki kehitystä herkästi, koska kilpailu on kovaa, ja laitesubventio olisi tietysti yksi keino muuttaa markkinadynamiikkaa. Siinä isommat operaattorit hyötyisivät, ennakoi TeliaSonera Finlandin kuluttajayksikön johtaja Janne Vainio.
- Todennäköisesti kytkykauppa tulee Suomessakin sallituksi jossain vaiheessa, sillä miksi Suomen markkina olisi poikkeava muista, vaikka markkinat nyt toimivatkin hyvin, uskoo Finnet-ryhmään kuuluvan DNA:n toimitusjohtaja Ari Tolonen.
Myös Pursiaisen mukaan kytkykaupan sallimista tullaan varmasti pohtimaan lähivuosina, jos lakia ei muuteta nyt. Tähän asti kieltoa on hänen mukaansa perusteltu sillä, että se estää liittymän vaihdon ja nostaa hintoja.
Suomen lisäksi Euroopan maista vain Italia on kieltänyt kännyköiden ja liittymien kytkykaupan.
Brändipuhelimet lisäävät paineita kytkykauppaan
Paineita kytkykaupan sallimiseen voi tulla erityisesti operaattorien omien brändipuhelinten kautta. Pelkkä brändipuhelin eli operaattorin omien asetusten ohjelmoiminen myynnissä olevaan kännykkään ei sinänsä vaadi kytkykaupan sallimista.
Mutta jos operaattori haluaa myydä tällaisen ohjelmoidun puhelimen liittymän ottajalle eri hintaan kuin ohjelmoimattoman puhelimen, vaatii se kytkykaupan sallimista.
- Jotta brändipuhelimesta olisi todellista liiketaloudellista hyötyä, sen pitäisi olla selvästi eri tuote ja se pitäisi voida myydä eri hintaan, arvioivat sekä DNA:n Tolonen että Elisan viestintäjohtaja Veli-Pekka Nummikoski.
Kytkykauppa hyödyttäisi isoja operaattoreita
Eniten kytkykauppa hyödyttäisi isoja operaattoreita, koska se vähentäisi asiakkaiden liikkuvuutta, uskoo TeliaSoneran Vainio.
- Pienille se olisi myrkkyä, tietää Saunalahti Groupin liiketoimintajohtaja Panu Lehti.
Operaattoreiden mukaan kytkykauppa voisi myös nopeuttaa uusien kännykkäpalvelujen myyntiä, kun kuluttajat vaihtaisivat puhelimiaan nopeammin uusiin malleihin.
Huonoksi puoleksi kaikki operaattorit myöntävät, että kytkykauppa pakottaisi todennäköisesti nostamaan puheluiden ja kuukausimaksujen hintoja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa
26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












