Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nosti myyntimäärää

Nokian Alahuhta: Nokian markkinaosuus 32 prosenttia

14.6.2004 11:26 Nokian strategiajohtaja Matti Alahuhdan mukaan Nokia Mobile Phonesin vuoden ensimmäisen neljänneksen markkinaosuus oli 32 prosenttia, kun yhtiö on aiemmin pitänyt kiinni 35 prosentin osuudesta. Yhtiö nosti kuitenkin samalla alkuvuoden myyntiarviotaan.

Nokian pudotetun markkinaosuuden takana on Nokian 141 miljoonaan kappaleeseen nostama alkuvuoden myyntiarvio. Nokian aiempi arvio tammi-maaliskuun matkapuhelinmyynnistä maailmassa oli 128 miljoonaa kappaletta.

Koko vuonna Nokia arvioi maailmassa myytävän noin 600 miljoonaa matkapuhelinta. Yhtiö aikoo julkistaa tänä vuonna vielä noin 35 uutta matkapuhelinta.

40 prosenttia yhä tavoitteena

Kansainväliselle lehdistölle maanantaina ja tiistaina järjestetyssä tilaisuudessa Nokian Kaapelitehtaalla Helsingissä maanantaina puhunut pääjohtaja Jorma Ollila vakuutti yhtiön edelleen tavoittelevan 40 prosentin osuutta maailman matkapuhelinmarkkinoista.

Hän korosti, ettei Nokia ole aiemminkaan ilmoittanut aikataulua tavoitteen saavuttamiselle, eikä Ollila tehnyt sitä nytkään lehdistön tivaamisesta huolimatta.

Ollila ei suostunut ennustamaan tulevien vuosineljännesten markkinaosuuslukemia, mutta korosti Nokian olevan pääsemässä takaisin tasapainoon maailman matkapuhelinmarkkinoilla.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.