Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Amerikalaishotelli aikaansa edellä

Tilausvideo tulikin kellarista

17.6.2004 14:44 Tilausvideo tekee oikeasti tuloaan, arvioi Saunalahden myyntijohtaja Pasi Vanninen perjantaina viitaten yhtiön tarjoamaan kahdeksan megabitin sekuntinopeuteen yltävään adsl-yhteyteen. Saunalahdelle ethernet-adsl -verkon toimittaneen Ericssonin myyntipäällikkö Jouni Väänänen kertoi nähneensä tilausvideon toiminnassa amerikkalaishotellissa jo 1990-luvulla.

Väänänen sanoi yllättyneensä hotellin pitkälle kehittyneestä tekniikasta ja ryhtyneensä testaamaan kuinka nopeasti video tulee hotellin televisioon.

Insinöörinä hän seurasi sekuntikello kädessä kuinka kauan videon lataaminen verkosta kestää. Hän vaihtoi tilaustaan nopeasti parikymmentä kertaa, välillä edestakaisin kahden videon välillä.

Väänästä ihmetytti, että lataamisnopeus alkoi hidastua kokeen jatkuessa. Seuraavana aamuna hän löysi asialle selityksen. Videotilaus meni hotellin kellariin, jossa mies täytti tilauksia vaihtamalla kasetteja videolaitteisiin. Videonvaihtaja oli ilmeisesti väsynyt hotellivieraaseen, joka ei osannut päättää mitä haluaa katsoa.

Nelinumeroisesti käyttäjiä

Saunalahden omassa dsl-verkossaan Turun seudulla tarjoama turboyhteys on saanut ?nelinumeroisen luvun? käyttäjiä, sanoo tuotepäällikkö Sami Lumpola, mutta ei kerro kuinka usein käyttäjät painavat ?turbonappia?.

Turbonapilla käyttäjä poistaa kaikki adsl-kytkimien nopeusrajoitukset 24 tunniksi. Kolmella eurolla hän saa käyttöönsä niin paljon kaistaa kuin verkkoyhteys pystyy välittämään kahdeksan megabitin sekuntinopeuteen saakka.

Tällä nopeudella elokuvan lataaminen verkon yli kestää noin 15 minuuttia. Amerikkalaishotellin tilausvideopalvelu toimi huomattavasti nopeammin.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.