Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Merkittäviä laajennuksia tänä vuonna

Elisa ajaa laajakaistaansa koko Suomeen

18.6.2004 12:49 Elisa kertoo kasvattavansa merkittävästi laajakaistansa saatavuusaluetta kuluvan vuoden aikana. Tavoitteena on tarjota Elisa Laajakaistaa internetin käyttäjille kilpailukykyisenä vaihtoehtona ympäri Suomea.

Kesän loppuun mennessä saatavuusalue kasvaa nykyisten alueiden laajennuksien lisäksi myös muun muassa Rovaniemelle, Kemiin, Kajaaniin, Savonlinnaan, Iisalmeen ja Varkauteen.

Kesäkuun alussa Elisa ryhtyi tarjoamaan laajakaistaa lähes kahdellakymmenellä uudella paikkakunnalla Pohjanmaalla, Oulun seudulla, Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa.

- Vuoden loppuun mennessä Elisa aikoo tehdä merkittävän määrän aluelaajennuksia uusille paikkakunnille ja loputkin alueet saadaan mukaan kun alueellisilta verkko-operaattoreilta saadaan ostettua tukkutuotetta. Tavoitteena on tarjota kilpailukykyistä vaihtoehtoa koko Suomen alueella laajakaistan hankintaa harkitseville. Samalla haluamme osallistua Valtioneuvoston asettaman tavoitteen toteuttamiseen miljoonasta laajakaistaliittymästä vuonna 2005, toteaa tuotejohtaja Jari Karpakka Elisasta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.