Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Venäjän mobiilioperaattoreilla numeropula

Vain Megafonilla on tarpeeksi numeroita

Megafon voi nostaa asemiaan kilpailussa suuren numerovarastonsa ansiosta.

18.6.2004 10:30 Muutamat venäläiset alueellisen matkapuhelinoperaattorit ovat joutuneet lopettamaan uusien asiakkaiden ottamisen, koska niiltä puuttuu numeroita. Toiset ovat taas joutuneet kierrättämään numeroita haluttua nopeammin ja monet operaattorit kertovat numeropulan uhkaavan lähiaikoina.

Uudet matkapuhelinnumerot ovat juuttuneet Venäjän hallitustasolle ulottuvaan byrokratian remonttiin. Tammikuun alussa voimaan tulleen lain mukaan uusien numeroiden myöntäminen voi tapahtua vain uusien hallinnollisten sääntöjen puitteissa, mutta nuo säännöt eivät ole vielä valmistuneet.

Lisäongelmia on tullut myös Megafonin miehenä pidetyn viestintäministeri Leonid Reimanin ja hänen ministeriönsä väliaikaisesta alentamisesta osaksi liikenne- ja viestintäministeriötä. Presidentti Putin palautti kuitenkin Reiman yllättäen täydeksi viestintäministeriksi nimittäessään hallituksen viime kuussa.

Kolmesta suuresta vain Megafon on huoleton

Irkutskissa toimiva BaikalWestCom, alueensa suurin matkapuhelinoperaattori, on lakkauttanut uusien liittymien myymisen, raportoi Moscow News. Vedomosit-talouslehden mukaan Keski-Venäjällä toimiva Smarts Gsm ilmoittaa joutuneensa kierrättämään numeroita kolmen kuukauden asemesta jo kahdessa ja kutistamaan myynninedistämistoimiaan.

Hankalimmassa asemassa ovat kuitenkin maansuurimmat operaattorit MTS ja Vimpelcom. Yli kymmenen miljoonan tilaajan operaattorit ovat myös ajautumassa numeropulaan. Niiden valtavat verkonrakennus- ja markkinointipanokset valuvat hukkaan, ainakin väliaikaisesti, jos ne joutuvat lopettamaan uusien asiakkaiden vastaanottamisen.

Vimpecomin pääjohtajan Alexander Izosimovin mukaan suuriin vaikeuksiin ajaudutaan heinäkuussa. MTS:n pääjohtaja Vasily Sidorov kutsui tilannetta kriittiseksi jo huhtikuussa.

Kolmanneksi suurin operaattori Megafon, josta TeliaSonera omistaa 44 prosenttia, ymmärsi hankkia viime vuonna riittävästi numeroita varastoon.

Viestintäministeriön mukaan kaikki mahdollinen tehdään, jotta numeroita päästään taas myöntämään.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.