Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vuoden lopussa 330 miljoonaa mobiilia kiinalaista

Kiinan tehtaat pursuavat kännyköitä

20.7.2004 14:32 Kiinassa toimivat yhtiöt rakensivat tammi-kesäkuussa 110 miljoonaa matkapuhelinta. Tuotanto kasvoi 42 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajasta.

Uutistoimisto AFX:n välittämät tiedot perustuvat Kiinan tietoliikenneministeriön MII:n laskelmiin.

MII:n mukaan Kiina vei ulkomaille 52,8 miljoonaa matkapuhelinta vuoden alkupuoliskolla. Kännyköiden vienti kasvoi 56 prosenttia. Johtavia vientiyrityksiä olivat Motorola, Siemens, Nokia, Sony Ericsson, Samsung, LG ja Sanyo.

Vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana kännyköiden vienti kasvoi vieläkin nopeammin eli 58 prosentin vauhdilla. Touko-kesäkuussa viennin kasvu siis hidastui, mutta vain hienoisesti.

Kiina arvioi, että maassa valmistetaan tänä vuonna 170 miljoonaa matkapuhelinta. Näistä vientiin menee 90-100 miljoonaa yksikköä.

Nokia ja monet muut suuret laitevalmistajat arvioivat maailman kännykkämarkkinoiden kasvavan tänä vuonna 600 miljoonaan yksikköön, joten Kiinan osuus markkinoista on merkittävä.

Tänä vuonna kiinalaisten kännykänomistajien määrä kasvaa 60 miljoonalla ja on vuoden lopussa noin 330 miljoonaa.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.