Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuhti lisäosinko

Telstra käpertyy kotimarkkinoille

20.7.2004 12:22 Australian suurin teleyhtiö Telstra keskittyy uuden pääjohtajansa Donald McGauchien johdolla kotimarkkinoille ja omistajien aseman parantamiseen.

Don McGauchie (54) nousi pääjohtajaksi sen jälkeen kun Telstraa pitkään johtanut Bob Mansfield joutui linjariitoihin hallituksen kanssa. Mansfieldin ulkomaisiin yritysostoihin perustunut kasvupolitiikka ei miellyttänyt hallitusta.

Heti kättelyssä McGauchie ilahdutti Telstran omistajia kertomalla 4,5 miljardin Australian dollarin eli noin 3,3 miljardin USA:n dollarin lisäosingoista.

Telepomo ja keskuspankkiiri

McGaughie on toiminut Melbournessa päämajaansa pitävän Telstran johtajana vuodesta 1998 lähtien.

Hänen vakansseihinsa kuuluu myös jäsenyys Australian keskuspankin 9-jäsenisessä johtokunnassa, joten McGaughie osallistuu maan korkopäätöksiin, Bloomberg kirjoittaa.

Uusi pääjohtaja julkisti Telstran muutetun strategian juhannuksen aikoihin, ja sen jälkeen yhtiön osakekurssi on kohonnut viisi prosenttia. Mansfieldin aikoina Telstra menetti kolmanneksen pörssiarvostaan vuodesta 2000 lähtien, kun Telstra aloitti yritysostonsa Aasiassa.

Ennen Mansfieldin huhtikuista lähtöä Telstra ennätti tehdä tänä vuonna jo miljardin Australian dollarin yrityskaupat. Teleyhtiö muun muassa investoi hongkongilaiseen merikaapeleita operoivaan yhtiöön.

Australian hallitus omistaa suurimman osan Telstrasta. Yhtiö on omalla ilmansuunnallaan muun muassa Nokian merkittävä asiakas.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.