Motorola menettänyt osuuttaan matkapuhelinmarkkinoista
21.7.2004 12:38 Motorola raportoi tiistaina 52 prosenttia edellisvuodesta kasvaneesta matkapuhelinmyynnistä. Muiden valmistajien kertoessa ensimmäiseen neljännekseen nähden kasvaneista myyntiluvuista Motorolan myynti kutistui alkuvuodesta miljoonalla kappaleella.
Ensimmäisen neljänneksen aikana Motorola laski toimittaneensa 25,3 miljoonaa matkapuhelinta. Toisella neljänneksellä myynti väheni yli miljoonalla kappaleella 24,1 miljoonaan kappaleeseen.
Nokia arvioi viime viikolla maailman matkapuhelinmyynnin kasvaneen 141 miljoonasta kappaleesta toisella neljänneksellä 148 miljoonaan. Näin laskettuna Motorolan osuus markkinoista olisi laskenut noin 18 prosentista 16 prosenttiin ensimmäisen ja toisen neljänneksen välillä.
Myös Nokia ilmoitti oman osuutensa markkinoista laskeneen prosenttiyksikön, vaikka yhtiö kasvattikin myyntiään vajaalla miljoonalla puhelimella.
Nokian alustava arvio toiselle neljännekselle oli 45,4 miljoonaa myytyä puhelinta ja 31 prosenttia markkinoista.
Muiden myynti kasvoi
Motorola vaikuttaisi olevan ainoa suuri valmistaja, jonka myynti on laskenut alkuvuodesta.
Sony Ericsson kertoi jo aiemmin toimittaneensa kauppoihin 10,4 miljoonaa kännykkää. Ensimmäisellä neljänneksellä yhtiö arvioi menekin olleen 8,8 miljoonaa puhelinta.
Samsung puolestaan laski myyneensä 22,1 miljoonaa matkapuhelinta huhti-kesäkuussa ja markkinaosuuden siten nousseen 14-15 prosenttiin ensimmäisen neljänneksen 13 prosentista. Tammi-maaliskuussa yhtiö myi 20 miljoonaa puhelinta.
Nokian kokonaismarkkina-arviolla laskettuna Samsungin osuus olisi yhtiön oman arvion mukaisesti hieman alle 15 prosenttia.
Viidestä suuresta valmistaja ainoastaan Siemens ei ole julkaisut toisen neljänneksen lukujaan. Huhtikuussa yhtiö kertoi vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana saaneensa kaupiteltua 12,8 miljoonaa matkapuhelinta.
Kesäkuussa yhtiö lupaili kasvua alkuvuoden lukuihin nähden.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa
26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











