Nokia 9300:n prototyypissä vielä puutteita
9300:n prototyypin selain ei toiminut
9.9.2004 12:28 Nokia esitteli eilen riisutun kommunikaattorin 9300 prototyypin. Käsituntumalla testatussa puhelimessa on vielä kehittämisen varaa.
Nokia esitteli eilen uuden riisutun kommunikaattorin, Nokia 9300:n, joka on tulossa myyntiin ensi vuoden alussa. Puhelimen esittelytilaisuudessa hypisteltäväksi tarjottiin kuitenkin vasta prototyyppejä, joissa selain ei toiminut ja ohjainnäppäin oli kankeaakin kankeampi.
Nokia 9500:n selain sen sijaan toimi ja katseltava sivu näytti hyvinkin luettavalta matalassa ja leveässä näytössä.
– Uusien kommunikaattorien selaimet ovat aiempaa kehittyneempiä. Tällä puolella teemme koko ajan kehitystyötä, koska selain on älypuhelimien yksi tärkeimpiä sovelluksia, Matti Parkkonen Nokialta kertoo. Parkkosen mukaan myös suosittu Opera-selain toimii uusien kommunikaattorien Symbian 7.OS -käyttöjärjestelmässä.
9300:ssa on pyritty eroon kommunikaattorin tiiliskivi-maineesta. 167 grammaa painava ja 13 senttiä pitkä puhelin onkin käsituntumalta selvästi lähempänä tavallista puhelinta kuin vanha kommunikaattori.
Tekstiviestin kirjoittaminen qwerty-näppäimistöllä ja lähettäminen toiseen puhelimeen onnistui. Suomalaisia ääkkösiä ei prototyypistä löytynyt, mutta yhtiön tiedotuksesta luvattiin Suomi-mallien tulevan markkinoille samaan aikaan kuin perusversionkin.
Nokia 9300 on köyhän miehen versio yhtiön lippulaivasta, Nokia 9500:sta, jonka uusi versio on tulossa markkinoille lokakuussa. Puhelimien hinnat ovat noin 700 ja 800 euroa, joten kovin köyhille ei 9300:stakaan ole tarkoitettu.
Yritykset eivät halua kamerapuhelimia
Nokia 9300:sta on kehitetty rinnakkain 9500:n kanssa, mutta pikkuveljestä on jätetty pois kamera ja wlan. Puhelin on myös isoveljeään kevyempi ja pienempi.
– Olemme halunneet, että loppukäyttäjällä on vaihtoehto. Ja joissain yrityksissä ei haluta, että ihmisillä on kamerapuhelimia käytössä, jotta yrityssalaisuudet eivät vuoda ulos talosta, tiedottaja Tiia Mathews selvittää yhtiön strategiaa. Nokialla ei tällaista kieltoa ole missään yksiköissä tai tehtävissä.
Nokia myy Baltian maissa operaattorien subventoimia puhelimia, kertoo Nokia Networksista Enterprise Solutionsiin siirtynyt Petri Häyrinen. Hän vastaa yksikkönsä Suomen ja Baltian myynnistä. Nokia 9300:n hinta voi olla subventoituna merkittävästi huokeampi kuin 700 euroa, mutta Suomessa operaattorit eivät toistaiseksi voi myydä kommunikaattoreita subvention kautta.
Suomalaiset kuluttajat eivät saa kommunikaattoriin Blackberry-sähköpostiohjelmaa, koska operaattorit eivät tue sitä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP
26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











