Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Internet-äänestys kaukana

Koskinen ajaa kännykkäkyselyjä kansalle

7.10.2004 15:37 Oikeusministeri Johannes Koskinen uskoo, että esimerkiksi paikallisia kysymyksiä ratkoessa kännykkäkyselyt olisivat oiva tapa udella kansalaisten tuntemuksia.

Ministerin mukaan kännykät ja internet voisivat houkutella suomalaisia vaikuttamaan heitä koskeviin asioihin entistä enemmän, Turun Sanomat kertoo. Koskisen mielestä tekniikkaa voi käyttää luotettavalla tavalla kansalais- ja kuntakyselyissä.

Heikoimmassa asemassa olevia väestönosia ei saa sulkea ulkopuolelle, mutta tietyntyyppisissä kyselyissä tekniikka olisi edullinen vaihtoehto, Koskinen puntaroi.

Ministerin aatteet liittyvät meneillään olevaan keskusteluun äänestysiän laskemisesta. Hänestä nuoria pitäisi aktivoida enemmänkin juuri uuden teknologian voimin.

Kunnallisvaalien toteuttaminen internet-äänestyksenä on kuitenkin vielä kaukainen ajatus, Koskinen arvioi Turun Sanomissa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

IBM opetti bi-ohjelmiston salat Tampereella

26.05.2009 Opiskelijat Tampereen teknillisessä yliopistossa saivat ensi käden oppia yritysmaailmassa paljon käytetystä business intelligence -ohjelmistosta.

.