Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Palveluoperaattori ei tarvitse toimilupaa

3g-tuomiot tulevat marraskuussa

Soneran umts-edge -verkko toimii 20 paikkakunnalla.

18.10.2004 12:12 Suomen telemaailman ylin regulaattori Harri Pursiainen pitää mainiona juttuna sitä, että TeliaSonera Finland avasi tiistaina maan ensimmäisen 3g-verkon. Myös Elisan lupaus marraskuisesta umts-verkon kaupallisesta avaamisesta on tervetullut.

Mutta vielä ei ole selvää täyttääkö Finnetin aie avata verkkonsa kesällä toimivan ehdot. Puhumattakaan siitä, ettei neljäs toimiluvan haltija Tele2 ole edes ryhtynyt rakentamaan omaa verkkoaan.

Soneran toimitusjohtaja Anne Vepsäläinen sanoi viimeviikkoisessa lehdistötilaisuudessa operaattorin täyttävän toimilupaehdot avattuaan verkon kaupalliseen käyttöön 20 paikkakunnalla.

Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Pursiainen ei suostu sanomaan mitään toimiluvan täyttymisehdoista.

Olemme pyytäneet ja saaneet operaattoreiden lausunnot toimiluvan ehtojen täyttymisestä. Marraskuun aikana päätämme täyttyvätkö viisi vuotta sitten annettujen toimilupien ehdot. Päätöksen perusteluissa joudumme ehkä kertomaan jonkin verran operaattoreiden hankkeista, mutta muuten asiat ovat liikesalaisuuksia, Pursiainen sanoo.

Toimilupa ja sen ehdot koskevat umts-verkon rakentamista. Kunkin toimiluvan haltijan verkon pitää kattaa 35 prosenttia väestöstä.

– Verkkojen pitää olla käytettävissä, mutta toimilupa ei sano mitään siitä, että operaattoreiden pitäisi järjestää verkkoihin myös asiakkaita tai asiakaspalvelua. Se on operaattoreiden asia.

– Mutta toimiluvan haltija on velvollinen rakentamaan verkon tai sen on luovuttava toimiluvasta.

– Palveluoperaattorit eivät tarvitse lupia, kuten Suomen nykyisestä tilanteesta hyvin näkyy. Ne voivat toimia mainiosti myös toisten operaattorien verkoissa.


Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP

26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.

.