Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hintaeroosio helpottaa kolmessa vuodessa

Igel: Uudet palvelut tekevät TeliaSonerasta kasvuyhtiön

3.11.2004 09:08 - Tottakai TeliaSonera on kasvuyhtiö. Hintojen lasku vie kasvun seuraavan kolmen vuoden aikana Pohjoismaissa ja Baltiassa. Sen jälkeen uusien palvelujen käytön kasvu kääntää TeliaSoneran kasvuyhtiöksi myös vanhoilla markkina-alueilla, toimitusjohtaja Anders Igel arvelee.

Igelin visiossa TeliaSonera ei tyydy paikkaan kyllästettyjen markkinoiden tasapaksuna palveluyhtiönä, Igel korostaa Taloussanomien haastattelussa.

Igel - ja joukko muita TeliaSoneran johtajia - tapasi tiistaina sijoittajia yhtiön roadshow´ssa Helsingissä. Keskiviikkona johtajat esiintyvät frankfurtilaisille analyytikoille, ensi viikolla ruotsalaisille. Yhdysvaltoihin pomoporras ei nyt matkusta, sillä presidentinvaalit vievät sijoittajien kaiken huomion.

Pois ylenpalttinen valikoima

Tänä vuonna TeliaSoneran Venäjän, Turkin ja muiden itäisten osakkuusyhtiöiden asiakasmäärä on kasvanut 11 miljoonalla. Pohjoismaissa ja Baltiassa määrää on kasvattanut lähinnä tanskalaisen Orangen osto.

- Yritysostot kiinnostavat, jos osto on hyvä mahdollisuus, Igel sanoo. Hän ei halua täsmentää, millaista yhtiötä pitäisi ostamisen väärtinä.

- Yritysoston toteuttaminen on vaikeaa, jos puhumme ostokohteesta julkisuudessa.

TeliaSonera aikookin pitää pienempää suuta tavoitteistaan osakkuusyhtiöidensä omistuksen nostamisessa. Yhtiö on silti kiinnostunut kasvattamaan osuuttaan sekä turkkilaisesta Turkcellista että venäläisestä Megafonista.

Karsii palveluja, hinnoittelee uusiksi

TeliaSonera karsii palveluvalikoimaansa ja uudistaa hinnoitteluaan.

Ruotsissa yhtiö on tuonut markkinoille esimerkiksi kiinteähintaiset lankapuhelut. Suomessa hinnoittelun uudistaminen keskittyy matkapuheluihin.

Suomessa yhtiön liikevaihdosta yli 60 prosenttia tulee matkapuhelinpalveluista, Ruotsissa 30. Yhteistä markkinoille on, että laajakaistamyynti on vahvin kasvualue.

Mukaan nmt450-maailmaan?

Nmt-puhelimilta vapautuneella taajuudella testattava cdma450-verkko on tietoliikenteen kuuma peruna. Verkko toisi laajakaistaisen internet-yhteyden myös alueille, joilla kiinteän verkon internet-palvelun rakentaminen ei ole mahdollista.

Tällä hetkellä taajuus on Suomessa käyttämättä lukuunottamatta Tampereella toimivaa Nordisk Mobiltelefon -yhtiön koeverkkoa. Ruotsissa taajuuden käyttöluvat jaetaan ensi vuonna.

- Harkitsemme, osallistummeko lupien hakuun, TeliaSoneran Ruotsin-liiketoimintaa johtava Marie Ehrling sanoo.

- Seuraamme mielenkiinnolla, mitä taajuudelle tapahtuu. Sitä voidaan käyttää myös esimerkiksi viranomaisverkkojen käyttöön, Suomessa vastaavaa paikkaa pitävä Anni Vepsäläinen täydentää.


Jutun kirjoitti: Anna Ruohonen

Anna Ruohonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.