Saunalahti pääsi irti Soneran pihdeistä
? Olemme olleet aikaisemmin täysin Soneran armoilla, mutta emme enää, toimitusjohtaja Matti Vikkula myhäilee.
5.11.2004 08:29 Saunalahti on kirinyt hyvin gsm-liittymämarkkinoilla. Uutta kasvua yhtiö hakee virtuaalioperaattorimallistaan. Aikaisemmin pelkästään Soneran verkossa toiminut Saunalahti haluaa päästä irti tiivistä suhteestaan entisen isäntänsä kanssa ja ryhtyä itse hallinnoimaan asiakkaitaan ja puheluita. Soneran hintataso ja palvelut eivät ole Saunalahtea tyydyttäneet.
Saunalahti on ollut kovassa gsm-liittymäkisassa voittajien puolella. Yhtiön gsm-liittymien määrä kasvoi tammi-syyskuussa lähes 230 000:lla ja on nyt yli 390 00, kun samaan aikaan esimerkiksi DNA on menettänyt asiakkaitaan. Yhtiön liikevaihto paisui tammi-syyskuussa 115 miljoonaan euroon viime vuoden 49 miljoonasta eurosta.
Pelkkä liittymäkasvu ei operaattoria enää tyydytä. Nyt se hakee kasvua uudesta virtuaalioperaattorimallistaan. Toiminta käynnistyi lokakuussa, kun operaattori lanseerasi ensimmäisen Elisan verkossa toimivan gsm-liittymänsä. Markkinoille ei tuoda enää yhtään liittymää Soneran verkossa toimivaan palveluoperaattorimalliin.
Termien taustalla on yksinkertainen asia. Aikaisemmin pelkästään Soneran verkossa toiminut Saunalahti haluaa päästä irti tiivistä suhteestaan entisen isäntänsä kanssa ja ryhtyä itse hallinnoimaan asiakkaitaan ja puheluita.
Irtaantuminen tarjoaa mahdollisuuden kilpailuttaa verkontarjoajia keskenään, vaikka pääverkko-operaattori on jatkossakin Sonera.
– Virtuaalioperaattorimalli on jo täysin tuotantokäytössä Elisan kanssa ja Sonera tulee tuotantoon marraskuun puolessa välissä, johtaja Jukka Peltola Saunalahdesta kertoo.
Palvelutarjonta herättänyt närää
Soneran verkon hinnoittelupolitiikka ei ole tainnut olla aina ostajapuolta täysin tyydyttävää. Palvelutarjontakin on herättänyt närää.
– Emme ole saaneet muun muassa haluamiamme wap-palveluita ja mobiilivaihteita. Olemme olleet aikaisemmin täysin Soneran armoilla, mutta emme enää, toimitusjohtaja Matti Vikkula myhäilee.
Saunalahti arvioi, että virtuaaliverkko-operaattorimalli lisää yhtiön gsm-toiminnan liikevaihtoa runsaalla 20 prosentilla. Saunalahti vaihtaa kaikki liittymänsä uuden mallin mukaisiksi ensi huhtikuuhun mennessä. Uudet sim-kortit lähetetään asiakkaille postitse vaiheittain.
Tele2 ehti ensin
Suomen ensimmäiseksi virtuaaliverkko-operaattoriksi ehti julistautua Tele2 viime helmikuussa. Tele2 käyttää Elisan verkkoa eikä suunnittele ainakaan toistaiseksi laajentavansa liiketoimintaansa muihin verkkoihin.
Toimitusjohtaja Kimmo Ranniston mukaan Elisa oli tuolloin kaupallisesti järkevin vaihtoehto heille. Rannisto on vaitonainen siitä, kuinka hyvin Tele2:n strategia on purrut kotimaassa.
– Me emme ole julkaisseet näitä tietoja maakohtaisesti. Mutta kohta varmaan alkaisi olla sen aika.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä
26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












