Telekommunikaatio toipuu hyvää vauhtia
19.11.2004 13:52 Suomen tietoliikennevälineiden tuotanto kääntyy lopulta kasvuun kolmen laskuvuoden jälkeen. Kauppa- ja teollisuusministeriön tänään perjantaina julkaiseman katsauksen mukaan alan tuotannon bruttoaro nousee tänä vuonna viisi prosenttia viimevuotista korkeammalle tasolle.
Nokian hallitseman tietoliikennevälineiden valmistuksen tuotannon bruttoarvo päätynee kuluvana vuotena noin 12,5 miljardiin euroon.
Elektroniikan sopimusvalmistuksen kasvuluvut parantunevat edellisvuodesta 6-7 prosentilla, KTM ennustaa.
Raportin mukaan kolmen edellisen vuoden tuotantomäärät eivät ole juurikaan jääneet vuoden 2000 huippuluvuista. Tuotannon arvot ovat sen sijaan jatkuvan hintaeroosion takia pudonneet merkittävästi loppuvuoteen 2003 asti.
Myös vuodelta 2005 odotetaan positiivista kehitystä. Tiedot käyvät ilmi kauppa- ja teollisuusministeriön ja TE-keskusten tänään julkistamista tietoliikennevälineiden ja elektroniikan sopimusvalmistuksen toimialaraporteista.
Gprs ja wcdma vetureina
Tällä hetkellä modifioidaan toisen sukupolven verkkoja ja rakennetaan kolmannen sukupolven tietoliikenneyhteyksiä lähes huippuvuosien 2000 ja 2001 vauhdilla. Laajakaistaisten runko-, alue- ja liityntäverkkojen kysyntä on huimassa kasvussa. Ennusteiden mukaan yleisimmät langattomat tekniikat vuonna 2006 ovat gprs ja wcdma.
Hyvä tilannetta osattiin odottaa jo jonkin aikaan, sillä se perustuu tukiasemien ja kalliimpien päätelaitteiden kysynnän odotettuun elpymiseen niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Kuluvana vuonna päätelaitteita myydään maailmassa selvästi enemmän kuin koskaan. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna toimiala on ollut isommissa ongelmissa vain Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Viime kädessä on kysymys siitä, mikä osa suomalaisten yritysten aktiviteeteista tapahtuu ja tulee tapahtumaan kotimaassa.
Vienti määrä tahdin
Tietoliikennevälineiden valmistus on hyvin vienti-intensiivistä. Viennin arvo laski viime vuonna noin viidenneksen, mikä heijastui myös sopimusvalmistustuotantoon. Kuluvan vuoden luvut tulevat päätymään selvästi paremmiksi.
Raportti ennustaa, että alan rakennemuutokset jatkuvat yhä. Toimintoja ulkoistetaan ja arvoketjusta siirretään yhä suurempi osa yhteistyöverkostolle.
Suomessa tietoliikennelaitteiden valmistuksesta on ulkoistettu reilu kolmannes, muusta elektroniikkatuotannosta vähemmän. Arvoketjun rakennemuutokset jatkuvat yhä jokseenkin tuntuvina, vaikka pelkistetyn tuotannon osuus ulkoistamisessa on jo pitkälle viety.
Kaksinumeroiset kasvuluvut näyttävät olevan historiaa. Kotimaassa toivotaan lähinnä nykyisen tuotantotason säilymistä, selvitys sanoo. Sen mukaan kysymys ei ole potentiaalin puutteesta: perusratkaisut kasvavat globaalisti ja tulevat kasvamaan myös tulevaisuudessa, samoin valmistuspalvelujen kysyntä.
- Operointi Suomessa tai Suomesta käsin muuttuu kuitenkin yhä vaikeammaksi. Suomella on mahdollisuuksia tutkimuksessa, suunnittelussa, tuotekehityksessä, protosarjoissa tai pienen ja keskisuuren volyymin erikoistuotteissa, KTM sanoo tiedotteessaan.
Pahin lienee takana
Tietoliikennevälineiden valmistajilla sekä elektroniikkateollisuutta palvelevilla sopimusvalmistajilla on hallussaan lähes 4/5 koko elektroniikka- ja sähköteollisuudesta, jonka osuus puolestaan koko teollisuuden tuotannosta on viidennes.
Alan tuotantoinvestoinnit ovat pudonneet alle puoleen huippuvuosista, mitä raportti pitää huolestuttavana. Sen mukaan päähankkijoiden kuihtuneet kasvuennusteet ja uudet merkittävät toimijat ovat kiristäneet kilpailua ja se on heijastunut tuntuvasti myös sopimusvalmistajiin. Siitä huolimatta raportti arvelee pahimman lienevän kuitenkin toistaiseksi takana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
Ei kai tämä oikeasti ole Ovi Store?
26.05.2009 Nokian kauan odotettu sovelluskauppa osoittautui pettymykseksi käyttäjien keskuudessa. Nokia Ovi toimii hitaasti ja kärsii penikkataudeista.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












