Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Huono tuuletus voi aiheuttaa akun ylikuumentumista

Matkapuhelimet räjähtävät entistä useammin

Akun lämpötila voi nousta jopa yli 300 asteeseen.

24.11.2004 15:07 Matkapuhelinten aiheuttaminen tulipalojen ja onnettomuuksien määrä on kasvanut, raportoi Yhysvaltain kuluttajansuojaviranomainen. Viimeisen kahden vuoden aikana maassa on raportoitu yli 80:n puhelimen räjähdyksestä. Räjähdyksen taustalla on yleensä akun ylikuumeneminen.

Yhdysvaltalaisen kuluttajansuojaviranomaisen mukaan matkapuhelinten räjähdysten aiheuttamat vahingot ovat kasvamaan päin, kertoo Associated Press. Maassa on raportoitu 83 matkapuhelimen räjähdystä viimeisen kahden vuoden aikana. Räjähdyksen aiheuttaja on ollut useimmiten puhelimen akku tai laturi.

Yhdysvaltojen kuluttajansuojaviranomainen on poistattanut kolme akkumallia myynnistä tämän vuoden aikana, yhden Verizon Wirelessin mallin ja kaksi Kyocera Wirelessin akkua. Kyocera joutui poistamaan myynnistä miljoona akkua viime kuussa.

Puhelinyhtiöiden mukaan suurin osa onnettomuuksista johtuu väärien akkujen käytöstä. Puhelimessa käytettävän akun tulisi olla aina valmistajan hyväksymä.

Yhtiöiden mukaan onnettomuuksien määrä on kuitenkin vähäinen verrattuna 170 miljoonaan matkapuhelinkäyttäjään.

Viranomaisten mukaan akkujen räjähteleminen johtuu huonolaatuisista akuista, mutta myös siitä, että pieniin laitteisiin yritetään mahduttaa liikaa toimintoja. Akkujen on havaittu ylikuumenevan varsinkin, jos niiden tuuletusreiät on peitetty. Akun lämpötila voi pahimmillaan nousta yli 300 asteeseen.


Jutun kirjoitti: Mari Flink

Mari Flink

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"

26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.

.