Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nokialle uhkaaja

Motorolalle uusi mies kännyköiden johtoon

Ron Garriques

29.11.2004 08:44 Amerikkalainen Motorola on nimennyt Ron Garriquesin kännyköitä valmistavan divisioonansa johtajaksi. Matkapuhelinten valmistaminen on Motorolan suurin tuotantosuunta nyt, kun puolijohteet on irrotettu omaksi pörssiyhtiökseen.

Alalla 18 vuotta viettäneellä Garriquesilla (40) on insinöörin tutkinto Bostonista ja MBA-tutkinto Stanfordista.
Nuorena miehenä hän ei tunnu pelkäävän ainakaan reissaamista.

- Pelkästään tänä vuonna olen kiertänyt maapallon kymmenen kertaa. Ennen Eurooppaan menoani vuonna 1998 vietin rutosti aikaa Etelä-Amerikassa ja Aasiassa, Garriques sanoo Financial Timesille.

Garriquesin mukaan matkustaminen on tärkeää siksi, että yritysjohtaja näkee eri markkinoiden kehittymisen paikan päällä.

Eräs Garriquesin suurimmista haasteista liittyy Motorolan uuteen Razr -kamerapuhelimeen. Litteän Razr -puhelimen hinnaksi on kaavailtu 500 dollaria.

Taitavana poliitikkona Ron Garriques kehuu esimiehiään eli ennen kaikkea pääjohtaja Ed Zanderia ja Mike Zafirovskia.

- Edin hommissa on hienointa se, että hän voi yhtenä päivänä soittaa vaikka Applen Steve Jobsille ja sanoa, että eiköhän yhdessä tehdä teidän iTunesista parempi, Garriques toteaa.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.