Kiinan 3g-horisontti on yhtä hämärän peitossa
1.12.2004 10:08 Kiinan oman 3g-standardin, td-scdma:n, ongelmat ovat jälleen herättäneet epävarmuutta lisenssien myöntämisen ajankohdasta. Yleistyvän käsityksen mukaan standardin saattaminen kenttäkelpoiseksi vaatii aikaa ja isoja lisäinvestointeja.
Mikäli Kiinan viranomaiset päättävät odottaa oman standardin valmistumista voi lisenssien myöntäminen venyä vuoteen 2006.
Viestintäministeriön (MII) tutkimusyksikkö raportoi syksyn kenttätestien tuloksia Pekingin 3g-seminaarissa marraskuun alkupuolella. Kolmesta käyttöön aiotusta standardista wcdma ja cdma2000 ovat raportoidun mukaan pieniä puutteita lukuun ottamatta kelvollisia tuotantoon. Td-scdma:n osalta testituloksia ei käytännössä julkistettu.
Tiedon panttauksen arvioitiin suoralta kädeltä vahvistavan oletuksia teknologian vakavista puutteista.
Lisenssien saajista ei virallisia tietoja
Virallisia lausuntoja lisenssien tulevista haltijoista ei ole toistaiseksi esitetty. Hongkongissa ilmestyvä Oriental Daily –lehti arvioi viime viikolla jakoon tulevien kolmen lisenssin saajiksi markkinoita hallitsevat mobiilioperaattorit China Mobilen ja China Unicomin. Kolmannen jakanevat kiinteitä yhteyksiä hallitsevat China Telecom ja CNG (China Network Group).
China Mobile saanee lupansa puitteissa perustaa palvelunsa eurooppavetoiseen wcdma:han.
Cdma-verkkoa ylläpitävä China Unicom on luontainen osoite cdma2000 –lisenssille. Yhtiö ilmoitti hiljattain olevansa valmis avaamaan verkkonsa 3g-palveluille kahdessa kuukaudessa.
Kiinteiden yhteyksien operaattoreille jäänee jaettavaksi td-scdma –lisenssi.
Kolmesta standardista kaksi (wcdma, cdma2000) ovat kaupallisessa käytössä muualla maailmassa ja markkinoilla on soveltuvia päätelaitteita.
Viranomaiset suurten kysymysten edessä
Totutusti sisämarkkinoidensa koosta tietoinen hallinto on ajanut politiikkaa, jossa teknologiastandardien rinnakkaiskehittämisellä on pyritty omien markkinoiden tyydyttämiseen ja riippumattomuuteen ulkopuolisesta kehityksestä. Jatkossa niillä näyttäisi olevan enenevässä määrin arvoa lähinnä markkinaohjailua mahdollistavina keppihevosina.
Oman standardin epäkelpoisuus tuskin tuli päättäjille yllätyksenä. td-scdma:n keskeneräisyyden myöntäminen sen roolia edelleen korostaen saattaa olla taktiikkaa, joka pyrkii patistamaan standardiin panostaneita pelaajia (Huawei, Siemens, Nortel) lisäinvestointeihin. Viranomaisten mukaan teknologian testausta ja kehittämistä joka tapauksessa jatketaan.
Toisen skenaarion mukaan kyse saattaa olla myös viranomaisten pyrkimyksestä ajaa oma standardi vähin äänin ja kasvoja menettämättä sivurooliin ja irrottaa se kolmiyhteydestä. Päättäjät tiedostavat tarvittavat lisäpanostukset, päätelaitteiden puuttumisen ja uuden teknologian riskit.
Tärkeimmät mobiilioperaattorit ovat valmiita avaamaan palvelunsa ensi kesänä toimivaksi todettuun teknologiaan pohjautuen. Aikataulua porrastamalla annettaisiin lisäaikaa oman standardin kehittämiselle, jonka aikanaan voivat – jos siihen on enää tarvetta – ottaa käyttöön China Telecom, CNG ja pari muuta pienempää kiinteiden yhteyksien operaattoria. Mikäli näin olisi menee nykyiseen tilanteeseen pohjautuva arvio lisenssijaosta uusiksi. On vaikea kuvitella mahtavan China Telecomin jäävän nuolemaan näppejään td-scdma:n kanssa.
Lopuksi on hyvä muistaa, että Kiinassa on edelleen n. miljardi ihmistä ilman minkään sukupolven matkapuhelinta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin
26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











