Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Smartner kisaa kanadalaisen Blackberryn kanssa

Smartner osui kultasuoneen

Ari Backholm on yksi Smartnerin perustajista. Hän tekee parhaillaan väitöskirjaa Teknilliseen Korkeakouluun.

2.12.2004 09:52 Suomalaisyhtiö on ainut eurooppalainen mobiilisähköpostin toimittaja, jonka Gartner noteeraa.

Suomalaisella Smartnerilla menee lujaa. IDC:n tuoreessa mobile middleware -tutkimuksessa yhtiö arvioitiin yhdeksi kasvukykyisimmistä mobiiliratkaisutoimittajista maailmassa. Gartnerin langattomien sähköpostipalveluiden tutkimuksessa Smartner oli ainut eurooppalainen yhtiö, joka ylipäätään oli päässyt mukaan selvitykseen.

– Olemme ainoita, jotka kykenevät toimittamaan push-sähköpostia Symbian-puhelimiin. Muut tarjoavat tätä vasta ensi vuonna, yhtiön markkinointijohtaja ja yksi perustajista Ari Backholm mainostaa.

Smartnerilla on parhaillaan menossa toinen rahoituskierros. Tavoitteena on kerätä eurooppalaisilta sijoittajilta kymmenen miljoonaa euroa. Backholm pitää summaa pienenä.

– Kilpailijamme ovat polttaneet 150 miljoonaa euroa omien tuotteidensa kehittämiseen.

Mobiilisähköpostimarkkina lähti tosissaan kasvamaan vuosi sitten. Smartner osti samaan aikaan englantilaisen Commtagin, jonka tekniikka tarjosi push-mobiilisähköpostia.

Puolet yrityksistä käyttää mobiilipostia

ITviikon tuoreen selvityksen mukaan yli puolessa suomalaisyrityksistä sähköposti tulee myös matkapuhelimiin. Silti ala on lapsenkengissä.

– Joka päätelaitteessa mainostetaan, että tässä on sähköposti, mutta ei niitä kukaan ota käyttöön, koska se on niin hankalaa. Mobiilin sähköpostin ja etätyön edellytys on helppokäyttöisyys. Ei monikaan jaksa, jos joutuu painamaan synkronointinappulaa ja odottamaan minuutin. Jos yrityksen järjestelmiä pitää lähteä muuttamaan, aikaa kuluu helposti viikkoja. Ja jos hinta on vielä satoja tuhansia euroja, hyötyjä on vaikea nähdä, Backholm toteaa.

Backholm lupaa, että päätelaitteeseen tulevan Smartner-clientin asentaminen kestää puoli minuuttia eikä asiakkaan tarvitse tehdä muutoksia palomuuriin.

Vajaa 50 ihmistä työllistävän Smartnerin tärkeimpiä asiakkaita ovat operaattorit, integraattorit ja yksityiset kuluttajat. Tuoreen sopimuksen yhtiö teki Saunalahden ja Smartphone Solutionsin kanssa.

Hinnoittelu samansuuntaista

Smartner lupaa omaa ratkaisuaan 12 euron kuukausihintaan per käyttäjä. Sen laskelmien mukaan keskimääräinen käyttäjän sähköpostiliikenne maksaa kuukaudessa alle kaksi euroa gprs-hinnoilla. 3g-verkossa hinnat voivat olla vielä alhaisemmat.

Teamware on tuomassa uuden version Teamware Mobilestaan markkinoille joulukuussa. Palvelun käyttäjäkohtainen hinta asettuu kymmenen euron hujakoille. Ratkaisulla voi lukea sähköpostit, synkronoida työryhmäkalenterin ja päästä mobiilisti käsiksi yrityksen tietojärjestelmiin.

Tietoturvatalo Netsol luottaa mobiiliin vpn:ään. Yhtiö aloitti kaksi kuukautta sitten ruotsalaisen Portwisen ssl vpn -ratkaisujen toimittamisen Suomessa. Portwisen tekniikka kilpailee perinteisten ipsec vpn -ratkaisujen kanssa, mutta on Netsolin toimitusjohtajan Mikael Östmanin mielestä selvästi edullisempi. Netsolin palvelun hinta on noin 15 euroa käyttäjältä kuukaudessa.

– Olemme puolet halvempia kuin ipsec vpn-ratkaisut. Niissä vpn client -ohjelma pitää asentaa joka päätelaitteeseen erikseen. Portwisen ratkaisussa riittää, kun laitteessa on selain.

Östmanin mukaan ssl vpn -yhteydellä onnistuu sähköpostin kuten Outlookin tai Lotus Notesin käyttö, levyjaot, verkkotulostukset ja omiin hakemistoihin pääsy.

– Sähköpostin käyttö on kuitenkin ehdottomasti tärkein etätyökalu.

Jutun kirjoitti: Mari Flink

Mari Flink

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.