Nokia Networks ei hetkauttanut
Simon Beresford-Wylien tulo Nokia Networkin vetäjäksi ei herättänyt markkinoilla suuria intohimoja.
9.12.2004 12:40 Nokia Networksin johdon vaihdos herätti pienoisen kohun suomalaisissa medioissa, mutta sijoittajat eivät sille juuri korvaansa lotkauttaneet. Yhtiön johtoportaassa on edelleen epätavallisen suuri osuus pitkään, yli kymmenen vuotta korkeimmalla portailla viihtyneitä johtajia.
Nokian johtajavaihdokset ovat tehneet siitä entistä enemmän kilpailijoidensa kaltaisen. Telealalla johtajien vaihtopäiviä vietetään paljon useammin kuin Stockmannilla hulluja päiviä. Nokialla johto on vaihtunut vain keskenään.
Miles Flintistä tehtiin Sony Ericssonin pääjohtaja tämän vuodenhuhtikuun lopussa. Flint korvasi Katsumi Iharan, joka veti yritystä sen perustamisesta, lokakuusta 2001 lähtien. Yhtiön taloustilanne on parantunut, mutta markkina-asema on pysynyt ennallaan.
Motorola nimitti Ron Garriquesin kännyköitä valmistavan divisioonansa johtajaksi aivan marraskuun lopussa. Nimitystä säesti Gartnerin tieto sitä, että Samsung oli ensimmäistä kertaa ohittanut Motorolan ja noussut toiseksi maailman matkapuhelinmarkkinoilla.
Motorolan Personal Communications -yksikköä johtanut Tom Lynch erosi henkilökohtaisista syistä kesän lopulla.
Motorolan on muutenkin ollut suurten mullistusten kourissa. "Perintönä" pääjohtajuuden saanut Chris Galvin korvattiin Ed Zanderillä lähes tasan vuosi sitten. Työnäytteeksi hän sai irrottaa puolijohdevalmistuksen konsernista, jonka suurimmaksi yksiköksi jäi matkapuhelinten valmistus.
Ericssonin pitkään muhinut johtajanvaihdospaistos kypsyi viime vuoden helmikuussa. Toimitusjohtaja Kurt Hellström päätti käyttää oikeuttaan jäädä eläkkeelle 60-vuotiaana vuoden lopussa. Hänen tilalleen valittiin Assa Abloy AB:n toimitusjohtaja Carl-Henric Svanberg.
Svanbergiä luonnehdittiin yrityksen sisäisten toimintojen virittäjäksi ja kyllä hän Ericssonista virittikin huomattavasti tiukemman organisaation, joka on onnistunut hyödyntämään markkinoiden heräämisen.
Kanadalainen Nortel Networks joutui lopulta huhtikuun lopussa ottamaan härkää sarvista ja antamaan potkut kolmelle tilipitoskandaalissa ryvettyneelle johtajalle. Asiaa yritettiin hoitaa matalamman tason potkuilla, mutta lopulta tuli myös pääjohtaja Frank Dunnin ja kahden talousjohtajan vuoro. Yhtiöt tilikirjoja ei ole vieläkään saatu sellaiseen kuntoon, että tilinpäätökset voitaisiin julkistaa ajallaan.
Vakaa johtajatilanne on ollut Alcatelilla, joka pääjohtaja Serge Tchurukin ohjaamana onnistui luovimaan kilpailijoita paremmin tekno- ja telekuplan puhkeamisen myrskyissä. Myös hirvittävän karsinnan läpikäynyt Lucent Technologies on saanut nautti vakaasta johtajatilanteesta sen jälkeen kun Patricia Russo valittiin pääjohtajaksi vuoden 2002 alussa.
Nyt Russo voidaan jo laskea telealan pitkäikäisten pääjohtajien kaartiin Jorma Ollilan, Tchurukin ja Samsungin Kun-Hee Leen kanssa.
Kun-Hee Lee on ollut Samsungin konsernin johdossa puheenjohtajana vuodesta 1997. Samsung Electronicsin toimitusjohtaja Jong Yong Yun aloitti tehtävässään 1999.
Jorma Ollilasta tuli Nokian pääjohtaja vuonna 1992. Pekka Ala-Pietilä nimitettiin Nokian konsernin varatoimitusjohtajaksi 1998. Nokia Mobile Phonesin johtaja hänestä tuli 1992. Koneen johtoon lähtevä Matti Alahuhta johti Nokia Telecom divisioonaa jo 1993. Sari Baldauf nousi Nokian matkapuhelinverkkojen johtoon 1996. Olli-Pekka Kallasvuo oli yhtiön talousjohtaja vuonna 1992.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
YouTuben hitti paljastui lavastetuksi
26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












