Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suosio yllätti

Welhon 10 megan liittymämyynti jäihin

9.12.2004 15:49 HTV toi joulukuun alussa markkinoille uuden Welho Max10 (10 Mbps/500 kbps) -laajakaistaliittymän. Nyt yhtiö on kuitenkin lopettanut liittymän myynnin vedoten sen aiheuttamaan suosioon.

Tämän hetkisen aikataulun mukaan kymmenmegaiset liittymät tulevat jälleen saataville keväällä. Liittymiä ei voida sitä ennen kaupata, koska silloin vaarantuisi nykyisten asiakkaiden palvelutaso, kertoo HTV:n toimitusjohtaja Anu Nissinen Digitodaylle.

- Meille on ensisijaisen tärkeää, että kaikki asiakkaamme saavat sen kapasiteetin, minkä ovat hankkineetkin. Haluamme vain yksinkertaisesti varmistaa tämän, emmekä ota mitään riskejä siitä, että palvelutaso kärsisi, Nissinen perustelee.

Nissinen ei halua kommentoida Max10-liittymän käyttäjämääriä taikka sitä, kuinka moni on liittymää kysellyt.

Liittymä ehti olla näytillä muutamissa mainoksissa, jotka on nyt vedetty pois. Nissinen myös huomioi, että kun HTV tiedotti uutuudestaan marraskuussa, niin liittymän saatavuuden mainittiin olevan rajoitettu.

HTV mainostaa parhaillaan muun muassa televisiossa, että Welho-liittymät ovat heti saatavilla toisin kuin joidenkin kilpailijoiden kohdalla. Mutta miten on niiden osalta, jotka ovat ehtineet tilata Max10-liittymän? - Ne, jotka ovat liittymän tilanneet, ovat sen saaneetkin. Meillä ei jonotusaikoja ole, Nissinen tähdentää.

Verkkoa siis päivitetään, jotta se keväällä kestää mahdollisen asiakasryntäyksen. Mutta Anu Nissisen mukaan tämä ei ole rahallisesti mittava remontti, sillä verkon kapasiteettia lisätään muutenkin jatkuvasti ja tasaiseen tahtiin nopeuksien kasvaessa. Juuri tällä hetkellä palvelutaso vain voisi vaihdella liikaa, jos kaikki halukkaat saisivat kymmenen megan liittymänsä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.