Kuusiokunnissa soitetaan ilmaiseksi
14.12.2004 14:27 Etelä-Pohjanmaan Kuusiokuntien rakentamaan laajakaistaverkkoon liittyneet kuntalaiset ja yritykset voivat nyt soittaa puheluita ilmaiseksi toisille verkkoon liittyneille. Verkon voip-palvelut saa käyttöönsä alle sata euroa maksavilla voip-puhelimilla.
Myös Kuusiokunnat itse ovat mukana verkossa. Tämän ansiosta kuntalaiset ja yritykset voivat soittaa ilman puhelumaksuja myös kuntien virastoihin ja palveluihin, esimerkiksi kuntien terveysasemille. Uusista puhelinliittymistä pystyy edellen soittamaan perinteisiin puhelimiin vanhaan tapaan.
Kuusiokunnissa - Alavus, Kuortane, Lehtimäki, Soini, Töysä ja Ähtäri - asuu yhteensä noin 30 000 ihmistä. Muutos pienentää jo yksin kuntien omia, verovaroista maksettavia kuluja kymmenillä tuhansilla euroilla.
-Yksin Kuortane säästää 20 000 euroa jo siinä, kun erillistä vuokrajohdinyhteyttä ei enää tarvita, kertoo Kuusiokuntien seutuverkon 6netin tekninen asiantuntija Petri Naukkarinen.
Laajakaista myös puhelimiin
Puhelut ovat internet- eli voip-puheluita (Voice over ip) eli perinteisten puhelinlinjojen sijaan puhelut kulkevat internetin käyttämässä ip-verkossa digitaalisesti. Puhe kulkee laajakaistaverkossa bitteinä aivan kuten sähköposti tai ladattavat musiikkitiedostot.
Jos kuluttaja hankkii käyttöönsä erityisen voip-puhelimen, hän voi hyödyntää ilmaisten puheluiden lisäksi uudenlaisia palveluita, kuten sähköistä puhelinluetteloa. Puhelinluettelosta näkee kaikkien verkkoon liittyneiden ajanmukaiset puhelinnumerot. Puhelinluettelosta voi myös suoraan soittaa vastaanottajalle.
Voip-puhelimet maksavat kuluttajille 60 – 400 euroa mallista riippuen. Halutessaan kuntalaiset voivat soittaa puheluita myös tietokoneelta, jolloin erillisen puhelinkojeen hankkiminen ei ole välttämätöntä. Myös vanhaa puhelinta voi edelleen käyttää, kun kuluttaja hankkii siihen erillisen muuntimen.
Suomi on siirtymässä voip-puhelimiin
Suomalaiset yritykset ovat jo siirtymässä voip-puheluihin yritysten sisäisissä puheluissa. Tutkimuslaitos Market-Vision mukaan yli puolet Suomen suuryrityksistä ja julkishallinnon organisaatioista siirtyy ip-pohjaiseen puheluiden välittämisen vuoteen 2007 mennessä.
Etelä-Pohjanmaan kuusiokunnat ovat avanneet tällaisen järjestelmän ensimmäisenä Suomessa ilman erillisiä puhelumaksuja myös yksityisille kuluttajille.
- Ip-pohjaiset puhelinjärjestelmät ovat kaikkialla länsimaissa syrjäyttämässä perinteistä perinteistä puhelintekniikkaa, koska ip-järjestelmien avulla kustannukset pienenevät ja käyttäjille voidaan tarjota paljon nykyistä monipuolisempia palveluita, kertoo Cisco Systems Finlandin toimitusjohtaja Pasi Mäenpää.
Suomen suurin seutuverkko
Kuusiokuntien seutuverkko on Suomen suurin ja kattavin seutuverkko. Eri palveluoperaattorit tuottavat verkon sisältöpalveluja Open Access –periaatteella.
Hankkeessa laitetoimittajana on ollut Vaasan Läänin Puhelin Oy, joka on toimittanut Ciscon Systemsin runkokytkimet, aktiivilaitteet ja palomuurin. Vaasan Läänin Puhelin Oy toimittaa myös internetyhteyden. Eunet Finland välittää ja laskuttaa puhelinliikenteen sekä toimittaa Cisco Call Manager voip-vaihteet.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
YouTuben hitti paljastui lavastetuksi
26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












