Kännyköille kenttää ruotsinlaivojen uumeniin
21.12.2004 11:56 Teleyhtiö Elisa Oyj on yhdessä laivayhtiöiden ja muiden operaattoreiden kanssa saanut valmiiksi hankkeen, jonka tuloksena matkapuhelinyhteydet toimivat nyt myös ruotsinlaivojen sisätiloissa.
Elisa tarjoaa laivoilla kattavaa gsm-kuuluvuutta yhdessä TeliaSoneran, DNA:n, ÅMT:n, Tele2:n ja Vodafone Swedenin kanssa. Uudistuksen ansiosta matkustajat voivat soittaa ja lähettää tekstiviestejä matkapuhelimella koko laivamatkan ajan.
Aiemmin ruotsinlaivojen matkustajien oli mentävä ulos kannelle tai ikkunan ääreen yhteyden saamiseksi, Elisa huomioi. Nyt operaattori luonnehtii gsm-kuuluvuutta sisätiloissa hyväksi.
Kuuluvuuden paraneminen hyödyttää laivamatkustajien lisäksi myös laivojen henkilökuntaa, esimerkiksi konehuoneissa työskenteleviä.
Katvealueitakin on
Laivayhtiöistä hankkeessa ovat mukana Silja Line, Viking Line, Eckerö Line ja Birka Line. Gsm-yhteyksien luvataan toimivan nyt saumattomasti yhtiöiden Helsinki-Tukholma, Turku-Tukholma ja Ahvenanmaa-Tukholma -reittiä liikennöivillä laivoilla.
Operaattoreiden verkkovierailusopimusten ansiosta gsm-palvelut toimivat koko laivamatkan ajan.
- Kaikilla Helsingistä ja Turusta Tukholmaan kulkevilla Siljan ja Vikingin laivoilla kuuluvuus on parantunut nyt huomattavasti, toteaa kehityspäällikkö Vesa Orava Elisasta.
- Kuuluvuus vaihtelee laivan sisätiloissa ja katvealueitakin laivoissa on, mutta enää ei tarvitse lähteä ulos soittamaan. Operaattoreiden yhteishankkeen lisäksi Elisa on parantanut kuuluvuutta laivoilla myös kehittämällä rannikkoalueiden gsm-tukiasemaverkkoa, Orava lisää.
- Käytännössä kuuluvuus laivoilla hoidetaan niin, että kussakin laivassa on yhteinen antenniverkko ja kullakin operaattorilla on omat toistimet. Signaali laivoihin tulee mantereen tai saariston tukiasemista ja se toistetaan laivan sisätiloissa kaapeleita ja antenneja apuna käyttäen, kertoo johtaja Stig Selander Ålands Mobiltelefonista.
Laivoissa ei ole erillisiä tukiasemia, ja kunkin operaattorin tarjoama palvelu riippuu rannikkoalueen tukiasemilta tulevasta peitosta. Laivojen parantuneet yhteydet koskevat tässä vaiheessa gsm- ja gprs-palveluja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












