Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hinnat laskussa Suomessa ja muualla Euroopassa

Suomen laajakaistahinnat EU:n keskitasoa

22.12.2004 13:50 Laajakaistayhteyksien hinnat ovat laskeneet lähes kauttaaltaan vuoden aikana Euroopan unionin alueella. Hintoja ovat laskeneet kiristynyt kilpailu ja uusien palveluntarjoajien hinnoittelu.

Hinnoissa on kuitenkin suuria eroja eri maiden ja operaattoreiden välillä. Suomessa hinnat ovat EU-maiden keskitasoa.

Tiedot selviävät liikenne- ja viestintäministeriön teettämästä selvityksestä, jossa tutkittiin EU-maiden laajakaistayhteyksien hintoja. Tutkimus tehtiin toisen kerran, ja siinä oli mukana ensimmäistä kertaa unionin kaikki 25 jäsenmaata. Tutkimuksessa ei ole otettu huomioon ostovoimaa.

Edullisimmat laajakaistayhteydet ovat tutkimuksen mukaan Virossa ja Belgiassa. Suomen sijoitus 25 vertailumaan joukossa on 7. - 14. yhteysnopeudesta riippuen. Tutkimusajankohtana edullisin kaapelimodeemiyhteys Suomessa maksoi 24 euroa kuukaudessa ja edullisin adsl-yhteys 29,9 euroa.

Laajakaistainen internet-liittymä oli marraskuussa noin 710 000 suomalaisessa kotitaloudessa eli noin 30 prosentilla talouksista. Ministeriö arvioi, että kaikkiaan laajakaistaliittymiä on nyt yritykset mukaan lukien vähintään 750 000. Kuluvan vuoden kesäkuussa Euroopan unionin jäsenmaissa oli kaikkiaan noin 30,2 miljoonaa laajakaistayhteyttä.

Suomalaisoperaattoreilla usein oma verkko

Suomessa on muihin maihin verrattuna monta omalla verkolla toimivaa adsl-operaattoria. Adsl-liittymäpalveluja on yleisesti saatavilla nopeuksilla 256 kbit/s - 4 Mbit/s. Operaattoreiden tarjoamat kiinteistöliittymät ja niin sanotut taloyhtiöliittymät ovat yleistyneet viime vuosina.

Laajakaistan leviämistä vauhditetaan EU:ssa kansallisten laajakaistastrategioiden avulla. Suomessa strategian toteuttaminen on hyvässä vauhdissa. Kansallinen laajakaistatyöryhmä on ehdottanut strategialle uusia nopeustavoitteita, joiden mukaan vuoden 2005 loppuun mennessä laajakaistayhteyksistä suurimman osan nopeus olisi vähintään 2 Mbit/s.

Vuoden 2007 loppuun mennessä yleisin yhteysnopeus olisi vähintään 8 Mbit/s ja internet-yhteyksistä 90 prosenttia olisi laajakaistaisia, työryhmä toivoo.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia

11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.

.