Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhdysvaltaini osavaltiot eivät saa säännellä ja verottaa

Vetoomusoikeus säilytti ip-puheluiden vapauden

30.12.2004 13:42 Amerikkalainen vetoomusoikeus on vahvistanut alemman tuomioistuimen päätöksen, jonka mukaan Yhdysvaltain osavaltiot eivät saa säännellä ip-puheluita. Päätös tehtiin Minnesotan osavaltion ja Vonage-operaattorin välisen kiistan pohjalta.

Vonage voitti viime vuoden lokakuussa minnesotalaisessa tuomioistuimessa Minnesotan osavaltion, joka oli vaatinut, että Vonagen täytyy nostaa taksojaan tukeakseen osavaltion 911-hätäpuhelupalveluita. Minnesota oli lisäksi vaatinut, että Vonagen täytyy hankkia puhelinyhtiölisenssi toimiakseen puhelinoperaattorina.

Yhdysvaltain viestintäkomissio FCC päätti marraskuussa Vonagen pyynnöstä, että voip kuuluu liittovaltion toimivaltaan, joten osavaltiot eivät voi säännellä ja verottaa ip-puheluita.

Minnesota pyysi vetoomusoikeutta päättämään, mitätöikö FCC:n päätös minnesotalaisen tuomioistuimen päätöksen. Vetoomusoikeus päätti, että FCC:n päätös tukee alemman tuomioistuimen päätöstä.

Koska tuomioistuimet eivät pidä ip-puheluita puhelinpalveluina, osavaltiot ja kunnat eivät todennäköisesti pääse sääntelemään ja verottamaan palveluita. Osavaltiot voivat kuitenkin viedä asian vielä korkeimpaan oikeuteen.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.

.