Nokian muutosten vuosi
Joulukuun alussa Sari Baldauf ilmoitti jättävänsä Nokian. Hänen tilalleen Nokia Networksin johtoon nimitettiin Simon Beresford-Wylie.
31.12.2004 15:04 Nokian vuotta värittivät suuret muutokset ja ailahtelevat käsitykset yhtiön suunnasta. Heti vuoden alussa Nokia esitteli uuden organisaatiomallinsa. Joulukuun alkuun mennessä uudesta johtokunnasta oli eronnut kolme huippujohtajaa, Matti Alahuhta, Sari Baldauf ja J.T. Bergqvist.
Tammikuun lopulla yhtiö antoi positiivisen tulosvaroituksen edellisen vuoden viimeisen vuosineljänneksen myynnistä. Vielä helmikuussa yhtiön johto puhui tähyämisestään matkapuhelinoperaattoreiden tontille, mikä närkästytti operaattoreita.
Huhtikuussa alkoikin sitten huonojen uutisten sarja. Nokia antoi tulosvaroituksen, koska ensimmäisen vuosineljänneksen matkapuhelinmyynti ei vastannut odotuksia. Yhdysvaltalaiset sijoittivat hermostuivat. Nokiaa vastaan nostettiin ryhmäkanne, jossa yhtiön johtoa syytettiin sijoittajien harhauttamisesta.
Kesän loppuun mennessä tähyäminen operaattorien tontille oli johtajien puheissa muuttunut operaattoriyhteistyön parantamiseksi. Vuoden suurimmaksi haasteeksi oli tuotevalikoiman uudistamisen rinnalla noussut operaattorisuhteiden parantaminen. Tiedossa oli, että operaattorien myymien puhelimien määrä on kovassa kasvussa.
Nokian johto arvioi väärin kansainvälisillä markkinoilla nopeasti lisääntyneiden simpukkapuhelinten kysynnän. Nokia ensimmäinen simpukkapuhelin 7200 saatiin markkinoilla vasta maaliskuussa ja sitä seuraava simpukkamalli 6260 syyskuussa. Kilpailijoiden useat simpukkamallit myivät jo vuoden alusta alkaen erittäin hyvin.
Simpukkapuhelimien lisäksi Nokian keskihintaisten puhelinten valikoimassa oli puutteita. Kuluttajat innostuivat kohtuullisen hintaisista puhelimista, joissa on suuri värinäyttö, kamera ja multimediaominaisuuksia. Alkuvuodesta Nokialla oli ainoastaan hintavia puhelimia näillä ominaisuuksilla.
Virheen korjaaminen aloitettiin keväällä alentamalla erityisesti tiettyjen keskihintaisten ja korkean hintaluokan puhelimien hintoja. Toisen vuosineljänneksen aikana yhtiön markkinaosuus putosi ensimmäisen kerran vuosiin alle 30 prosentin.
Syyskuussa näytti hyvältä
Nokian johdon rohkea ratkaisu tuotti tulosta ja yhtiö antoi syyskuun alussa positiivisen tulosvaroituksen. Hintojen alentaminen ei nakertanutkaan yhtiön kannattavuutta aikaisempien arvioiden mukaisesti.
Matkapuhelinmyynnin jäädessä tavoitteistaan Nokia Networks teki vuoden aikana hyvää tulosta. Networks naputti vuoden aikana tilauskirjaansa tasaisella tahdilla keskisuuria kauppoja, mutta isoimmat vonkaleet eivät jääneet yhtiön haaviin. Cingularin tärkeä 3G-verkkotilaus lipsahti joulukuussa kilpailijoille. Nokian osuudeksi Cingularista jäi gsm/edge-verkon laajennus ja 3G-puhelimien toimitus.
Organisaatiomuutoksessa perustetun kahden uuden liiketoimintaryhmän iloinen yllättäjä on ollut Multimedia-yksikkö, joka vielä edellisenä vuonna teki pro forma -lukujen perusteella raskaan tappion. Kolmannella neljänneksellä Multimedia teki uudistetun tuotevalikoiman, kuten hyvin myyneen 7610:n, ja matalampien hintojen ansiosta liikevoittoa 87 miljoonaa.
Sen sijaan uusi yritystuoteyksikkö Enterprise Solutions rämpii edelleen syvällä tappioiden hetteikössä. Lokakuuhun mennessä yksikkö oli tuottanut tappiota jo 156 miljoona euroa. Joulukuussa Nokia ilmoitti Enterprise Solutionsin tuottavan voittoa vasta vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 2006.
Nokian vahvuutena on markkinoiden laajin tuotevalikoima ja erittäin vahva tuotemerkki. Vuoden lopussa yhtiöllä on kaupoissa noin 50 puhelinmallia alle sadan euron halpapuhelimista yli 900 euron kommunikaattoriin. Laajan tuotevalikoiman hallinta ei kuitenkaan ole helppo tehtävä. Syksyn aikana useita Nokian malleja on ollut vaikea löytää kaupoista.
Nokian tavoitteena on edelleen saavuttaa 40 prosentin markkinaosuus matkapuhelinmarkkinoista vuonna 2005.

- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












