Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ykkönen Ruotsissa

Nokia piti pintansa Telian liikkeissä

5.1.2005 13:15 Nokia pysyi ykkösenä Telian myymälöissä joulusesongin aikaan Ruotsissa. Tänä vuonna ruotsalaiset kiinnostuivat varsinkin pre paid -liittymistä. Tässä segmentissä Nokian 3310 -malli kävi erityisen hyvin kaupaksi.

TeliaSoneran mukaan sen liikkeet myivät toiseksi eniten Samsungin SGH-E330 -mallia. Markkinoiden kolmonen oli Nokian 3510i.

Dagens Industrin mukaan Nokia sai kolme mallia kymmenen myydyimmän matkapuhelimen joukkoon.

Sony Ericsson pääsi listalle neljällä mallillaan. Samsungilla kymmenen parhaan joukossa oli kaksi kännykkämallia.

Myös saksalainen Siemens hyötyi pre paid -liittymien suosiosta. Siemensin malli A65 myi parhaiten yhtiön kännyköistä.

Aiemmin Britanniasta on kuulunut tietoja, joiden mukaan Nokia menetti asemiaan aasialaisille valmistajille joulukaupassa. Brittiläinen kännykkäkauppias The Link arvelee NEC:n ja LG:n kännyköiden kuroneen kiinni Nokian etumatkaa saarivaltakunnassa.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän

26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.

.