Nokian tutkimuskeskus pysyy Suomessa
7.1.2005 14:28 Nokian tutkimuskeskuksen johtajaksi nimitetyn amerikkalaisen Robert Iannuccin (49) mukaan ei ole mitään syytä siirtää tutkimustoimintaa Suomesta ulkomaille. Iannucci auttaa Nokiaa muuttamaan kännykän päätelaitteesta ohjelmistoalustaksi
- Nokian tutkimuskeskus on perustettu korkean asiantuntemuksen ympärille paikkoihin, jossa asiantuntijoistamme on mahdollisimman paljon hyötyä yhtiölle. Meillä on kuusi toimipistettä eri puolilla maailmaa ja mielestäni ne ovat oikeissa maantieteellisessä paikoissa.
Ennen uutta tehtäväänsä Taloussanomissa haastateltu Iannucci on viime vuodesta lähtien vastannut Nokian tutkimuskeskukseen kuuluvan tietokonearkkitehtuurilaboratorion toiminnasta.
Iannucci on väitellyt tohtoriksi sähkö- ja tietotekniikasta hyvin maineikkaasta yhdysvaltalaisesta Massachuttes Institute of Technology (MIT) -yliopistosta.
Nokian tutkimuskeskuksen edellinen johtaja Tero Ojanperä siirtyi tammikuun alussa strategiajohtajaksi Matti Alahuhdan jätettyä yhtiön.
Matkapuhelin muuttuu ohjelmistoalustaksi
Iannuccin mielestä tutkimuskeskuksen vahva asema Suomessa johtuu siitä, että suuri osa Nokian keskeisistä toiminnoista on täällä. Yhtiön johdon marraskuun lopussa esittelemät tavoitteet pyrkiä parempaa operatiiviseen tehokkuuteen ovat osa hänen työtään tietokonearkkitehtuurin asiantuntijana.
- Tietokonearkkitehtuurilla ja Nokian tutkimuskeskuksessa kehittävillä teknologioilla voidaan lisätä puhelimen suunnittelun tehokkuutta ja uusien mallien kehittelyä.
- Tehtäväni on auttaa Nokiaa matkapuhelimen muuttamisessa päätelaitteesta ohjelmistoalustaksi, joilla pystyy tekemään erilaisia toimintoja.
Nokian tutkimuskeskus on osa tutkimus-, venturing- ja liiketoimintainfrastruktuurit-yksikköä, jota johtaa nyt strategiajohtaja Tero Ojanperä. Nokian tutkimuskeskus osallistuu eri tekniikoiden standardoimiseen, kansainvälisiin tutkimusohjelmiin yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutkimuskeskus kehittää nykyistä tuotekehitystä seuraavia teknologioita.
- Nokialla on hyvin laaja perinne toimia yliopistojen kanssa. Nokian tutkimuslaitos ei pysty tuottamaan kaikkea sitä tutkimuksellista osaamista, jota Nokia tarvitsee. Siksi tulemme jatkamaan yhteistyötä yliopistojen kanssa.
Iannuccin mielestä hänen päätöksenä siirtyä Nokian tutkimuskeskuksen johtajaksi on tutkijan näkökulmasta helppo.
- Olen hyvin vaikuttunut Nokian henkilöstön ammattitaidoista ja siitä teknisestä osaamisesta, jota tästä yhtiöstä löytyy.
3G:n mahdollisuuksia ei ole vielä ymmärretty
Ennen siirtymistään Nokialle Iannucci toimi tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä CoSine Communicationsissa, Compaqissa, Exa Corporationissa ja IBM.ssä. Näissä tehtävissä hän on vastannut tietokonearkkitehtuureista, vuorovaikutusteknologioista, internet- ja kämmentietokoneteknologioista, langattomien teknologioiden strategiasta ja verkkojärjestelmistä.
Erityisesti japanilaiset matkapuhelinteknologian asiantuntijat ovat jo aloittaneen keskustelun neljännen sukupolven matkapuhelinteknologiasta. Iannuccin mielestä 4G-keskustelu on vielä liian aikaista, kun mitään päätöksiä standardoinnista ei ole vielä pitkään aikaan tiedossa.
- Nokiakin on jo tehnyt sijoituksia 4G-teknologian kehittämiseen. Tärkeämpää olisi kuitenkin käyttää voimavaroja 3G:hen, koska sen kaikkia mahdollisuuksia ei ole vielä täysin ymmärretty.
Tutkimuskeskuksen palveluksessa työskentelee 1 200 työntekijää. Pääkonttori on Helsingin Ruoholahdessa, minkä lisäksi toimipisteitä on muualla Suomessa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Unkarissa, Kiinassa ja Japanissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän
26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












