Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mobiilivideo mursi läpi

Hantrolle neljän miljoonan lisärahoitus

10.1.2005 14:22 Mobiiliin multimediaan paneutunut Hantro on saanut neljän miljoonan euron lisäpanostuksen CapManin johtamalta sijoittajaryhmältä, johon kuuluvat Nexit Ventures ja Menire. Rahat tullaan käyttämään yhtiön aseman pönkittämiseen maailmanmarkkinoilla.

- 2004 osoittautui mobiilivideon läpimurtovuodeksi. Muun muassa videoviestien, mobiili-tv:n ja imuroitavien videopätkien suosio on kasvanut valtavasti, sanoo oululaisen Hantron perustaja ja pääjohtaja Eero Kaikkonen.

- Läpi viime vuoden on ollut entistä selvempää, että videopalveluista on muodostumassa operaattoreille keskeinen keino kasvattaa käyttäjäkohtaista liikevaihtoa (arpu, average revenue per user). Olemme kyllä kuulleet puhuttavan valmistajakohtaisista videopakkauksen formaateista, mutta on silti ilmeistä, että standardit pakkausmuodot ovat suosion keskiössä, Kaikkonen arvioi.

Nexitin Pekka Salonoja huomioi, että Hantro kasvatti myyntiään kolminkertaisesti viime vuonna ja saavutti kannattavuuden odotuksia aiemmin. Salonoja on myös Hantron hallituksen puheenjohtaja.

Hantro arvioi olevansa ainutlaatuisessa asemassa alallaan tarjotessaan sekä ohjelmisto- että laiteteknologiaa. Asiakkaina ovat muun muassa Nokia, Agere, Freescale, T-Mobile, Vodafone ja Alcatel.

Tänä vuonna yhtiö aikoo tuoda ratkaisuja, jotka mahdollistavat kännyköissä huippupään digivideokameroita vastaavat resoluutiot videon toistossa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän

26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.

.