Tekes on tyytyväinen NETS:n tuloksiin
25.1.2005 16:22 Suomalaisen tutkimuksen vankin rahoittaja Tekes on tyytyväinen juuri päättyneeseen NETS ? Tulevaisuuden verkot ?ohjelmansa tuloksiin. Tähän mennessä laajimmassa teknologiaohjelmassa tutkittiin ja kehitettiin yhteensä 260 miljoonalla eurolla.
Ohjelman tämänpäiväisessä loppuseminaarissa palkittiin ansioituneita tahoja sekä julkaistiin ohjelman loppuraportti.
Erityisesti ansioituivat loppuseminaarissa palkitut projektit WIA (Wireless Inter Application Network), FUTURA (Future Radio Access), VHO (Innovation Prototyping for Vertical Handover), ja yrityksistä Movial Oy, Nethawk Oyj sekä Radionet Oy. Oulun yliopiston CAPNET-tutkimusohjelma herätti myös laajaa mielenkiintoa.
Älyä anturiverkkoon
Tekesin mukaan Tampereen Teknillisen Yliopiston digitaali- ja tietokonetekniikan laitoksella rakennettiin automaattisesti verkkoon kytkeytyvä langaton anturiverkko (WIA). Yhden anturin rikkoontuessa, sen toiminta siirtyy automaattisesti muille. Ratkaisu on ainoa laatuaan maailmassa ja antaa osviittaa siitä mihin suuntaan anturit ovat teollisuus- ja muissa sovelluksissa menossa.
- Sovelluksena voisi olla vaikka antureiden käyttö räjäytystyömaalla. Asennusryhmä kylvää anturit rakennuksiin ja maaperään, jonka jälkeen verkko rakentuu itse ja lähettää mittaamansa tiedot eteenpäin mihin hyvänsä verkkoon. Virtaa kuluu niin vähän, että käyttötehon voi louhia ympäristöstä, professori Timo Hämäläinen TTY:ltä kuvailee verkkoa.
Mobiilisovellus tietää missä mennään
Oulun yliopistossa toimiva MediaTeam Oulu -tutkimusryhmä vetää CAPNET-tutkimusohjelmaa (Context-Aware Pervasive NETworking), jossa luodaan perusratkaisuja käyttöympäristöönsä reagoiville, kaikkialla läsnä oleville mobiilipalveluille.
- Käytännössä ympäristöön sulautuva ja pitkälle verkottunut elektroniikka, ohjelmistot ja palvelut tarkoittavat sitä, että käyttäjä voi esimerkiksi neuvottelutilassa saada vaivattomasti käyttöönsä tarvitsemansa palvelut. Kannettavassa tietokoneessa oleva CAPNET-arkkitehtuuriin perustuva sovellus päivittyy automaattisesti uuteen tilaan mentäessä ja tarjoaa automaattisesti paikalliset palvelut, esimerkiksi tilassa olevan printterin, videotykin ja sovellukset, kertoo ohjelman johtaja professori Jaakko Sauvola.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa
11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













