Nmt450-taajuus hakuun helmikuussa
Cubion kahden tukiasemn cdma450-testiverkko sijaitsee Helsingissä.
26.1.2005 14:51 Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo laittaa nmt 450-verkolta vapautuvan taajuuden hakuun helmikuussa, sanoo ylijohtaja Harri Pursiainen Taloussanomissa keskiviikkona. Taajuuskaista on sangen kapea, joten jaettavaksi tulee yksi toimilupa.
Ministeriö ilmoittaa varaavansa taajuuden laajakaistayhteyksien rakentamiseen harvaa asutuille alueille, kuten saaristoon, Itä-Suomeen ja Lappiin. Samoilla alueilla myös nmt450-verkko oli pisimpään käytössä.
Suhteellisen matala 450 megahertsin radiotaajuus kantaa hyvin syrjäseuduilla eikä uutta verkkoa ei tarvitse rakentaa yhtä tiheäksi kuin esimerkiksi gsm-verkkoja, joille on osoitettu 900 ja 1800 megahertsin taajuuskaistat. 3g-verkot toimivat 2,2 gigahertsin radiotaajuudella.
Suomen vapaat taajuudet kiinnostavat yhdysvaltalaisia cdma-verkkojen rakentajia ja omaa tekniikkaansa kehittänyttä ja Flarionia. Yritys on kehittänyt IEEE 802.20-pohjaisen langattoman datasiirron tekniikan.
Flarionin käyttämä lyhenne flash-ofdm tulee sanoista fast low-latency access with seamless handoff orthogonal frequency division multiplexing. Tämä langaton laajakaistatekniikka on erittäin nopeaa ja se tukee aitoa mobiliteettia. Sen kytkentäaika on vain viisi millisekuntia eli noin 200 kertaa nopeampi kuin cdma 1xRTT –tekniikalla.
Amerikkalaista tekniikkaa
Amerikkalaisia tekniikoita on pidetty Nokian kilpailijoina kolmannen sukupolven verkoissa. Suomessa on koekäytössä muun muassa Nortelin ja Lucentin cdma450-tekniikalla ajettavia 3g-verkkoja.
Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Harri Pursiainen viittaa kintaalla Nokian reviirille astumisesta.
- Nokian kilpailukyky ei tästä vaarannu. Emmekä me anna toimilupaa millekään tekniikalla. Päätös on tekniikkariippumaton, Pursiainen sanoo Taloussanomien mukaan
Norja myönsi nmt-taajuudet huutokaupan perusteella. Ruotsissa meneillään olevassa huutokaupassa tarjoukset pitää jättää viimeistään 9. helmikuuta.
Suomessa taajuudet jaetaan kauneuskilpailujen perusteella sellaisille operaattoreille, jotka parhaiten täyttävät LVM:n asettamat kriteerit.
Taajuuksien käytöstä on tarkoitus saada Suomessa päätös kevään aikana niin, että verkon rakentaminen pääsee käyntiin kesällä.
Luhtanen jossittelee
Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen sanoin tiistaisessa Viestintäfoorumin puheessaan Helsingissä, että hän on antanut tehtäväksi valmistella ntm450-ratkaisun niin, että se ottaa huomioon laajakaistatarjonnan alueelliset tarpeet.
Ministeri Luhtanen näyttää olevan liikkeellä hitaammalla aikataululla kuin ylijohtaja Harri Pursiainen:
- Alaa on jo kuultu ja odotan virkamiesesitystä lähiaikoina. Jos esitetty toimiluparatkaisu on hyvä eikä muitakaan vastasyitä ilmene, olen valmis julistamaan toimiluvan haettaviksi vielä kevään kuluessa.
Tele2:n toimilupa katkolla helmikuussa
Puhuessaan umts-verkkojen hitaasta käyntiin lähdöstä Luhtanen osoitti operaattoreita kohtaan tunnetun pitkämielisyyden jatkuvan edelleen.
- Matkaviestinmarkkinat käyvät niin kuumina, että operaattoreita on ymmärrettävä pitkälle. Ministeriö seuraa kehitystä jatkuvasti. Joulukuussa pyysimme yhdeltä operaattorilta kirjallista selvitystä, kun sillä ei ollut lain ja toimiluvan tarkoittamaa umts-verkkoa. Selvitys on nyt saatu, Luhtanen sanoi viitaten Tele2:n hallussa olevaan toimilupaan.
- Seuraavaksi ministeriö käy uuden keskustelukierroksen muiden operaattoreiden kanssa ja arvioi umtsin kokonaistilanteen. Ministeriö ilmoittaa helmikuun aikana, katsooko se operaattoreiden noudattavan lakia ja toimilupiaan, ja mihin toimenpiteisiin mahdollisesti ryhdytään.
Umts-toimilupa velvoittaa verkon rakentamiseen mutta ei aseta sille minkäänlaista takarajaa. Pelkkä viivyttely tuskin antaa ministeriölle mahdollisuutta perua umts-lisenssiä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä
26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











