Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
VIRVE-verkon palvelut päätelaitteisiin

Mobiilipalvelut viranomaisten päätelaitteisiin

3.3.2005 11:01 Suomen Erillisverkot Oy ja Sofor Oy ovat sopineet yhteistyöstä viranomaiskäytössä olevan VIRVE-verkon palvelujen laajentamisesta tiedon siirtoon ja hyödyntämiseen VIRVE-päätelaitteissa. Yhteistyön tuloksena on viranomaisille syntynyt uusi mobiilipalvelukokonaisuus.

Palveluiden avulla olemassa olevien kiinteän verkon sovellusten käyttäminen onnistuu VIRVE-päätelaitteilla. Uuden palvelukonseptin avulla jo käytössä oleviin sovelluksiin ei tarvitse tehdä muutoksia mobilisoinnin yhteydessä.

Uudella palvelukonseptilla on tarkoitus palvella etenkin viranomaisverkoston liikkuvaa henkilökuntaa. Waplane-teknologiaa hyödyntävän palvelun avulla kriittinen ja tarvittava tieto tuodaan käyttäjän päätelaitteelle turvatusti ja reaaliaikaisesti.

Tieto voidaan myös lähettää suoraan tietokannasta valituille vastaanottajille push-tekniikalla, jolloin käyttäjä saa automaattisesti tiedon esimerkiksi uudesta tehtävästä ja linkin suoraan tietokantaan lisätietojen hakuun. Tällä on suuri merkitys etenkin pelastustoiminnassa ja kriisitilanteissa, joissa tiedon oikeellisuus ja ajantasaisuus on merkittävässä roolissa.

Käyttäjä voi hyödyntää VIRVE-verkossa yhteiskäytössä olevia sovelluksia tai vaihtoehtoisesti käyttää omia sovelluksia ja tietokantoja.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.