Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Visual Radio käyntiin Nokian ja Soneran kanssa

Kiss FM kytkeytyy kännykkään

Nokian uudessa 6230i:ssä toimii näköradio.

4.3.2005 17:59 SBS Finlandin radiokanava Kiss FM aloitti tänään maailman ensimmäiset Visual Radio -lähetykset, Nokia kertoo. Nokian luoma uusi konsepti tarjoaa kuuntelijoille mahdollisuuden antaa palautetta ja osallistua ohjelmiin helpommin kuin aiemmin.

Kiss FM:n Visual Radio näyttää kulloinkin soivasta kappaleesta nimen ja kuvan lisäksi myös yksityiskohtaisempaa tietoa, esimerkiksi artisteista, albumeista ja keikoista. Samalla voi osallistua kyselyihin ja äänestyksiin, ostaa soittoääniä ja taustakuvia tai vaikka varata liput illan konserttiin. Kaikki tapahtuu näppäintä painamalla.

Nokian mukaan radio on media, joka innostaa osallistumaan ja jonka ihmiset kokevat erittäin läheiseksi. Visual Radio on suunniteltu tämän median seuraavaksi kehitysaskeleeksi. Tavoitteena on lähentää radioasemaa ja kuuntelijoita entisestään.

SBS Finlandin toimitusjohtaja Leena Ryynänen uskoo Visual Radion vahvistavan radion tarjoamia mahdollisuuksia.

- Visual Radio tiivistää radion yhteisöllisyyttä ja vahvistaa radioaseman ja kuuntelijan suhdetta. Sen avulla tarjoamme myös mainostajille uusia vuorovaikutteisia ja reaaliaikaisia palveluja.

- Radioasemat voivat tehdä Visual Radiosta juuri itsensä näköisen. SBS:n kanavista Radio City tulee mukaan kevään aikana ja tarjoaa samaa sisältöä kuin taajuudellakin, rockia ja sporttia, sanoo Ryynänen.

Nokia 7710, 3230 ja tällä viikolla lanseerattu Nokia 6230i -puhelimet ovat ensimmäiset matkapuhelimet, joissa on Visual Radio -sovellus.

- Lisää Visual Radio -sovelluksella varustettuja puhelimia tulee markkinoille tämän vuoden aikana, lupaa Tommi Mustonen, Nokian Visual Radio -toiminnan johtaja.

- Palvelun leviämisen maailmanlaajuiseksi mahdollistaa yhteistyömme Hewlett-Packardin kanssa, joka tarjoaa Visual Radio -palvelun radioasemille ja operaattoreille, Mustonen luottaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.


Kolme vuotta sitten

Wincapitasta satelee lisää rikosilmoituksia

10.02.2009 Pyramidihuijaus Wincapitasta tulee poliisille rikosilmoituksia kiihtyvään tahtiin, kertoo oululainen Kaleva.

.